Pellon Ponsi suunnistus

Barents-leiri 2004

Kyllähän se kunto nousee mopoillessakin - Barentsin leiritysjärjestelmä vierailulla Norjassa, Altassa

Bussi iskee Soikan pihaan puoli tuntia myöhässä. Selityksiä riittää, oli kauppareissu venyny… Juuri bussin kanssa samaan aikaan pihaan iskee toinen hiukan bussia pienempi muuten samanlainen auto: osa ovista ei aukea, osa ei mene kiinni. Kassit ulos ja sisään bussin tavaratilaan. Ponsilaisia sisään bussin joka tuutista, sen jälkeen ei reissu ollut enää entisensä. Sivilisaatio ja äly oli selviytynyt bussiin. Näillä eväillä pitäis viikko selvitä Paradice citissä. ( on muuten huono biisi, perustuu vain kliseisiin, 4 pistettä. Pisteet tulee vain lopun loikasta ) Matka taittui hiljalleen poronpolkuja pitkin ja jylhiä maisemia kattellessa ( ei löytynyt elokuvasta ) kohti Altaa. Matkan aikana ruuat syötiin tai ei, jälkiruokaa löyty. Pohjoisempaan ajellessa puut katosivat kuin pyy maailmanlopun edellä vai miten se menikää… Lumirajaa odotellessa porukka rupes tilaamaan pikkuhiljaa suksia Altaan, mutta lumikelejä sai ootella sunnuntaihin asti, silloinkin hyvin vähän aikaa. ( ihme kyllä, kylmä oli kuin ryss… ) Majoituspaikan rastiympyrään päästyä bussi rupesi epäröimään, mutta iski lopulta peesin pienemmästä vehkeestä. Aina ei koko ole valttia.

Futista Altaan menomatkalla

Vaelluksella Altassa

Illalla puskettiin lenkki vanhan Norskien mestaruuskilpailun kartalla, pääasiassa H15 radalla. Maasto oli välistä aika helmeä ja suot futiskenttiä. Se kannattaa pitää mielessä Norjassa keskikesällä liikkuessa. Reitinvalinnat avosoita pitkin. Illemmalla pääsi sitten tutustumaan majapaikkaan vähän paremmin, sellanen koulu ja lattiamajotus. Monenlaista hanaa löytyi, seuraavana päivänä testattaisiin keltä lähtee hanaa ja keltä ei. Kyseessä oli 15 tonnin vanha kartta ja kalliomaasto. Aamulla sitten nukutun / valvotun yön jälkeen piti selkäkipsiset nostella sängyistä ylös, mutta ei auttanut, mettään sai / piti lähteä. Sateinen yö teki lisämukavuuden jo muutenkin liukkaille kallioille. Kesken harjoituksen oli paikallinen media kuvaamassa kyseenalaisella pisteellä suunnistelijoiden liikehdintää metsässä, mutta osan harmiksi, osan helpotukseksi tämä toimintaelokuva ei koskaan saavuttanut ehjänä ensi-iltaa. ( sensuuri kai iski ) Seuraavaan iltaharjoitukseen olisi voinut laittaa sensuurin päälle, kyseessä oli norjalaiset iltarastit, jonka muut maajoukkueet vetäisivät seuraavana päivänä model miten se nyt menikään -harjoituksena. Kuten tapaan kuuluu, rasti oli väärässä paikassa eikä emit-leimasimia ollut kuin maalissa ja lähdössä. Kuitenkin oli norskit ihan hyvät reitinvalintojakin sisältävät radat värkänneet, ratavaihtoehtojakin oli useita, kaikki vaan melko lyhyviä. Hengissä siitäkin selvittiin ja nukkumaankin päästiin. Mutta mutta, sitten teki leirin johtaja virheen, antoi BNS:ssän hoitaa seuraavan päivän vaelluksen ratasuunnittelun. Eihän siitä loppujen lopuks mikään rankka reeni tullu, mahdollisuudet reitin suunnitteluun oli liian suppeat. No, ykkösrastille oli noususummaa yli 250 metriä ja jopa leirin tähän mennessä vaativin välikin tuli tämän harjoituksen meriitteihin. Ko väliä olikin suunniteltu pitkään, huvikseen vain heitettiin yks lisärasti ja siinä se oli. Pari hullua reitinvalintaakin löyty radalta, miten laskea tai nousta kampajyrkänteet alas ynnä muuta sellasta kikkailua.

Huipulle menossa

Näkymät Altaan huipulta

Illalle ei ollu mitään virallista harjoitusta suunniteltu, jotkut kaavaili futista, toiset taas kolmen tunnin maastolenkkiä. Loppujen lopuks futiksesta ei tullut paikallisten huligaanien ja ruligaanien takia mitään. Samoin meinasi käydä suunnistamaan menijöille, sillä norjalaiset vaahtosammuttimet alkoivat uhkailemaan keskellä kirkasta päivää. Niistä kun selviydyttiin ja suunnattiin katseet kohti läheisiä vuoria niin nähtiin siellä jengi skeittikengissä vuorten päällä kiipeilemässä. Hulluja noi norskit vai olisko ne sittenki ollu vaan suomalaisii… Mettässä tullessa huomattiin ahkerimpien ponsilaisten olevan toisessa reenissä, ruoanlaitossa. Hiki tuli ja paino laski enemmän kuin missään muussa reenissä koko viikon ajalla, mutta aika nopeaa se näytti nousevan pannukakkujen ansiosta. Verenpaine nousi yhtä lailla kohti kattoa, ruoanlaittajilla stressistä, syöjillä sokerista. Olipahan outoa sokkeria vai oliko se sittenkin suolaa… No keittiöhenkilökunnan pitkä nakkikin päättyi lopulta ja hekin pääsivät onnellisesti nukkumaan. Seuraavana päivänä oli oltava virkeitä, aamula olisi taitotesti. Kuulostaa hienolta, mutta loppujen lopuksi ei kerro paljoa mitää. Ehkä sen, että ei osaa kulkea pelkästään suunnassa ilman kartanlukua, eikä osaa kulkea rinnettä pitkin ilman kartanlukua tai sitten osaa. Näitä voi hyödyntää vain osana suunnistussuoritusta, ei homma siihen kaadu, jos ei näitä hanskaa. Tuloslista ei ollut ponsilaisittain kovin komeaa luettavaa, mutta onneksi kisat on erikseen. Ainakin allekirjoittanut kun luuli, että testi olisi vain hullun vaikea rata, joka olisi nopein mennä vaikka kävelemällä. Taitotesti vaatii vielä aika suurta fiksausta, että se todellakin kertoo jotakin. Hyvä reeni silti, kannatti toteuttaa.

Pablo

Illaksi vaihdettiin sitten majapaikkaa toiselle koululle, jossa muutkin maajoukkueet oli majoittumassa. Mieli teki mettään, mutta kyytiä ei ollut. Lähimetsä oli kilpailualuetta, joten sinne ei saanut mennä edes juoksemaan. Oli juostava kaupungin halki mopoilijoita väistellen eräälle toiselle metsäalueelle, joka oli täynnä mopoilijoiden hiekkakuoppia. Ihmetytti vain krossailijoiden suuri määrä ja lenkkeilijöiden pieni määrä. ( ei ainuttakaan ) Norskithan ainakin leikkivät kovakuntoista kansaa. Se on joko niin, että lahjattomat reenaa tai sitten kunto nousee mopoillessakin, hitaasti, mutta epävarmasti. Maajoukkuepaitojen jaon ja numerohässäkän, joka johtui siitä, etää norskit oli vieneet osan suomalaisten numeroista, ( esim. numerohässäkästä: numero 81 saatiin kätevästi kääntämällä numero 18 väärinpäin, ovelia nuo joukkueenjohtajat ) jälkeen päästiin nukkumaan.

Eetu

H-P

Antti

Aamulla odotti kilpailu Barentsin mestaruudesta. Kilpailukartta oli vähänkäytetty, ja se löytyikin kätevästi seinältä ja infon pöydältä löytyi radat. Rehellisinä suomalaisina emme niitä tietenkään tutkineet, mutta miten mahtoi ollakkaan norskien ja hurrien laita.? Tämän päivän nimi oli normaalimatka, maasto helmeä, avokalliota ja suoavokalliota. ( kts. viime vuoden SM-normaalimatkan R1 kartta ) Päivän jälkeen Suomen Barents joukkueella oli yli 190 pistettä, kun taas vastaavilla norskeilla ja ruottalaisilla oli 120 ja 70 pistettä. Palkinnotkin saatiin panketissa jaetuksi samoin kuin ruoka, joka vaikutti lähinnä ala-asteen ruuanjakotilaisuudelta. Ruokana oli viimejouluista riisipuuroa ja kanaa, hyvä yhdistelmä. Kaikenlisäksi meidän monikansallinen pöytämme ei osannut puhua kuin Suomea ja jos ruotsia yritti vääntää, norjalaiset tajusivat vähemmän kuin että puhui Suomea tai jotain sinnepäin okso vidare. Kun norjalaisten ruuat oli syöty, juomat juotu, palkintopöytä tyhjennetty ja viety tuhkat pesäs… no ei ny ihan sitä, niin oli joidenki ihan pakko haastaa norskit futismatsiin. Pahasti näytti siltä, että matsi meni norjalaisten osalta kentän laidalla istuskeluksi ja tankkausjuomien tankkailuksi. Höpöjen munkkikahvien ja kikkailujen jälkeen he juuri ja osasivat ulos kentältä ojan poh… makuupussin sisään. Norskit oli kaadettu pikamatkallekin henkisesti jo tässä vaiheessa täysin. Ei voinut kuin odottaa huomista Suomen joukkueen esitystä. Maajoukkuekilvan voitto oli jo lähes varmaa, ja joukkueenjohtaja saattoi rauhassa luottaa pestin maajoukkueen johdossa jatkumiseen.

Teemu

Tyylikästä luettavaa

Seuraavan päivän pikamatka käytiin samassa maastossa samalla kartalla kuin edellisenäkin päivänä. Kellekkään ei jäänyt epäselväksi mistä maasta tuli taas paras Barents- joukkue, itseasiassa Suomi oli voitosta niin varma, että jätti kiertopalkinnon kotisuomeen. Olihan voitto selvä: molempina päivinä tuli nuorten sarjoissa vähintään kaksoisvoitto, naisissa voitto, mutta miehiä hallitsi lähes yhtä selvästi kuin Suomi joukkuekilpaa norskien Jermuntti. Taasen oli palkintojen jako ja sieltä tuli kaikenlaista legendaarista käyttötavaraa palkinnoksi: kolmijalkajakkaraa, kassia, kiikaria…

Taneli ja Eetu

O-M ja Jukka

Palkintojenjaon jälkeen bussin keula suunnattiin kohti Suomea ja Inaria. Matkan aikana käytiin katsastamassa erämaahintoja keskellä erämaata. Olihan ne korkeat. Lumiraja ohitettiin ja paljaan maan raja ohitettiin ja vihdoin oltiin i Nari ssa Juutuanvaaran hiihtokeskuksen rakennuksissa, joissa myös majoituttiin. Pieni tunteroisen iltalenkki kymmenen aikoihin Juutuanvaaran tasaisilla laduilla, kun taas muut kehittivät nopeutta kehittävän tuuletus / viuhahdusvetotyypin: lämpimillä lihaksilla ensimmäinen veto, lihakset nopeasti kylmiksi ja toinen veto. Tätä jatkui yömyöhään.

Miesten sarjan parhaat

Saara, Katri, Tiina, Maria, Marika ja Saila

Aamulla sitten vaellus "merkityillä" poluilla. Vaijeriveneelle pummia 40 minsaa ym. sekoilua ja karttamuistin kehittelyä. Osa sai todistettua, että Inarissa ei osata puhua Suomea, osa todisti, että peräpohjolan välimatka on poronkuseman verran ja poronkusema on kaks kilometriä. Jos kahteen kilometriin joutuu, niin seuraavat kaksi kilometriä joutuu etenemään etenemättä metriäkään. Loppujen lopuksi reissu oli todella miellyttävä, hyviä maastoja ja vaijerivene kaiken huippu. Tekniikka ei ollut hallussa, mutta kuitenkin lenkin jälkeen oli haasteen uhkaa ilmassa siitä, kuka vetää nopeiten joen yli vaijeriveneellä. Haasteita ei lopulta tullut, tekniikkalaji sanon minä.

Joen ylitys vaelluksella Inarissa

Illalla oli virallisessa ohjelmassa alamäkisuunnistusta ja yksi rangaistusjuoksu. Itse tein ylämäkisuunnistuksen. Se oli vielä kevyt koettelemus, mutta kun bussin lähtöön oli aikaa kolmisen minuuttia ja edessä oli kanavuori, sekä vaatekasa odottelemassa pakkausta ja junttausta tiukkaan kassiin, meinasi hoppu yllättää. Loppujen lopuksi kaikki ehti hypätä bussiin ja matka kohti Ivaloa alkoi. Matkalla heitettiin pari banaania juoksijalle, ja toinenkin juoksija kävi ovella asti kauluspaidassa kääntymässä.

Näkymät Otsamon huipulta

I Valo ssa majoituimme paikalliseen Symppikseen, jonka lentiskenttä ja piljartipöytä oli ahkerassa käytössä. Yö nukuttiin sohvalla tai lattialla. jotkut jopa hakaneulojen päällä. ( Varattu yöjuoksijalle ) Aamulla herätys ja Koppeloon, kehuttu ja ylistetty kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, mutta tervetuloa Pelloon, meillä löytyy pikkasen helmempää maastoa, karttojakin on tulossa.

Lentistäkin oli ohjelmassa

Matka kohti Pelloa lähti vielä bussilla hyvin, saimme pyssykyläläiset nitistetyksi vitsikilvassa, mutta alkuperäissuunnitelmassa luki, että Pyssykylässä hidastetaan vauhtia, EI pysähdytä. Bussi viipyi Pyssykylässä 10 minuuttia. Matka jatkui kohti Rovaniemeä, josta sieltäkin oli päästävä pois nopeasti. Siitä tummansinisen pakettiauton kyydillä kohti Pelloa ja Kirakkaa.

Kiitämme omasta ja edustamamme yhtiön puolesta leirin johtajia, kuskia ja muita leiriläisiä erittäin antoisasta leiriviikosta Norjassa. Ensi vuonna uudestaan.

© B.N.S Kirakankiertäjät

Ps: Tuokaa patja vaikka Fin-5:selle.

http://www.pelpo.net/web/barents.html
© Antti Ekonoja () <URL: http://www.ekonoja.net>
Päivitetty: 2004-06-10


PelloPlast Metsänhoitoyhdistys Länsi-Raja Pohjois-Suomen Metsämarkkinat LKV Pellon kunta Songan Taimi Salmenpalon Saha Fin Forelia Noname Pekan GPS-seuranta