Pellon Ponsi suunnistus

Uutinen

Takaisin uutisiin

Olli-Markus ja Taneli jälleen viestin maailmanmestareita Luotu: 2009-02-02 09:09:43 (Antti)

Taneli ja Olli-Markus voittivat yhdessä Leo Laakkosen kanssa viestin maailmanmestaruuden Ruotsin Orsassa nuorten MM-kilpailut päättäneessä koitoksessa. Näin kolmikko uusi viime vuotisen mestaruuden.

Taneli aloitti tuttuun tapaan Suomen viestin. Tanka tuli vaihtoon toisena, vain puoli minuuttia johtavaa Ruotsia perässä. Ehkä pahin uhkaaja Norja jäi Tankasta yli minuutin. Toisella osuudella Leo piti kakkossijan, mutta kärkeen oli noussut juuri ennalta vahva Norja. Leo tuli vaihtoon kaksi sekuntia Norjan jälkeen. Kymmenen sekunnin sisällä vaihtoivat myös Ruotsi ja Venäjä. Ankkuriosuudella Olli-Markus ratkaisi pelin karkaamalla muulta letkalta. Eroa tuli reilusti, sillä lopulta Suomi voitti viestin 2,5 minuutilla. Norja oli toinen ja Venäjä kolmas. Ruotsi hylättiin lopulta. Viestin kultamitali varmisti sen, että Olli-Markus putsasi MM-kisoissa pöydän kokonaan neljällä kultamitalillaan.

Viestipojat

Suomen pojat laulavat Maamme-laulua
(Kuva: Per Frost,  http://www.flickr.com/photos/skijwoc2009)

Tytöissä Suomi oli toinen, edelle ehti vain Ruotsin joukkue. Samaan aikaan käytiin myös avoimet PM-viestit aikuisissa. Suomi otti naisissa sijat 2 ja 3 sekä miehissä sijat 2, 3 ja 4. Neljänneksi sijoittuneessa joukkueessa hiihti myös Juho-Matti seuranaan Petri Kiiskinen ja Simo Turunen. Viestimitali jäi kolmikolla lopulta vain 15 sekunnin päähän. Hyvin Juho-Matti toista osuutta veikin, sillä tuloksena oli osuuden 3. nopein aika vain 12 sekuntia nopeimmasta (Suomen Staffan Tunis). Suomen kolmanneksi sijoittuneessa joukkueessa aloitusosuuden hiihti kesäponsilainen Pekka Varis. Pekalle siis kisojen toinen pronssimitali.

Takaisin uutisiin

http://www.pelpo.net/web/rte/uutinen.php
© Antti Ekonoja () <URL: http://www.ekonoja.net/>
Päivitetty: 2009-02-02


PelloPlast Metsänhoitoyhdistys Länsi-Raja Pohjois-Suomen Metsämarkkinat LKV Ammattiopisto Lappia Pellon kunta Songan Taimi Salmenpalon Saha Fin Forelia Noname Pekan GPS-seuranta