Pellon Ponsi suunnistus

Uutinen

Takaisin uutisiin

Olli-Markus MM-kisoihin Luotu: 2012-06-28 20:51:35 (NT), Päivitetty: 2012-06-28 20:52:21 (NT)

Olli-Markus valittiin odotetusti Suomen MM-joukkueeseen. MM-kisoissa OMa juoksee varmuudella ainakin kuninkuusmatkan, eli pitkän matkan. MM-kisat suunnistetaan Sveitsissä 14.-21.7.2012.

Suomi lähtee suunnistuksen MM-kisoihin 13 urheilijan joukkueella, jossa MM-ensikertalaisia on neljä. Vastapainona on kokeneita MM-kävijöitä, joilla on useita mitaleita aiemmilta vuosilta. Suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Juha Tainin mukaan valinnat olivat varsin vaikeat, mutta lopulta palikat osuivat kohdalleen.

- Vaikeimmat valinnat, mitä itse olen joutunut tekemään. Oli paljon pohtimista, sillä näytöt olivat aika tasaisia, mutta kauden katsastukset ja kansainväliset näytöt menivät vähän ristiin. Se aiheutti haastetta, Taini pohti valintojen valmistuttua.

Oman haasteensa valintoihin toi Merja Rantasen sairastuminen, sillä hän joutui jättämään katsastukset väliin.

Suomen ykkösnainen Minna Kauppi kilpailee MM-kisoissa keskimatkalla ja pitkällä matkalla. Hänen lisäkseen kahdelle henkilökohtaiselle matkalle starttaavat naisista Venla Niemi ja Merja Rantanen sekä miehistä katsastusten yllättäjä Fredric Portin. Alustavien matkavalintojen jälkeen miehissä on vielä yksi pitkän matkan paikka käyttämättä. Joukkueen maksimikokohan on seitsemän miestä ja seitsemän naista.

- On mahdollista, että viimeinen pitkän matkan paikka täytetään joukkueen sisältä vielä, kun nähdään, miten runsaan parin viikon viimeistelyjakso sujuu. Miehissä periaatteemme oli se, että haetaan joka matkalle mahdollisimman kovat yksittäiset juoksijat. Kun tuplaajia ei löytynyt, annoimme Portinille bonuksena vapaaksi jääneen sprinttipaikan.

Myös viestijoukkue nimetään myöhemmin. Tainin mukaan kaikki urheilijat priorisoivat päämatkojaan.

- Kisaohjelma on sen tyyppinen, että useamman matkan juokseminen haittaa päämatkoja. Ohjelma on aika alkupainotteinen sprintin ja karsintojen takia, joten siksi esimerkiksi Kauppi keskittyy maastomatkoille, Taini selvittää.

Päävalmentajan mitaliodotukset MM-Sveitsistä kohdistuvat naisiin, vaikka hänen mukaansa Suomen miesten tilanne on heikosti menneistä toukokuun EM-kisoista parantunut.

- Naisten puolelta on tavoitteena saada useampia mitaleita. Miehissä tämänhetkiset suoritukset ennakoivat sitä, että parhaat miehet taistelevat sijoituksista kymppisakkiin. Jos viimeistely ja suoritukset onnistuvat, on mahdollisuudet myös korkeammalle, arvioi Taini.

Suomen joukkue suunnistuksen MM-kisoissa Sveitsin Lausannessa 14.-21.7.2012

Naiset: Sofia Haajanen SK Pohjantähti, Minna Kauppi Asikkalan Raikas, Saila Kinni Tampereen Pyrintö, Venla Niemi Tampereen Pyrintö, Merja Rantanen Jämsän Retki-Veikot, Marika Teini SK Pohjantähti. Varalla: Annimaija Fincke Tampereen Pyrintö.
Miehet: Hannu Airila Kalevan Rasti, Jarkko Huovila Kalevan Rasti, Pasi Ikonen Vaajakosken Terä, Tuomo Mäkelä Angelniemen Ankkuri, Fredric Portin Paimion Rasti, Olli-Markus Taivainen Pellon Ponsi, Tuomas Tervo Rajamäen Rykmentti. Varalla: Jani Lakanen Vaajakosken Terä (maastomatkat), Vesa Taanila Ikaalisten Nouseva-Voima (sprintti).

Alustavat matkavalinnat

Sprintti/naiset: Haajanen, Niemi, Teini; miehet: Mäkelä, Portin, Tervo
Keskimatka/naiset: Kauppi, Rantanen, Kinni; miehet: Airila, Huovila, Ikonen
Pitkä matka/naiset: Kauppi, Rantanen, Niemi; miehet: Portin, Taivainen, kolmas paikka täytetään mahdollisesti joukkueen sisältä.
Viestijoukkueet nimetään myöhemmin.

Lähde: Suomen Suunnistusliiton uutinen

Takaisin uutisiin

http://www.pelpo.net/web/rte/uutinen.php
© Antti Ekonoja () <URL: http://www.ekonoja.net/>
Päivitetty: 2012-06-28


PelloPlast Metsänhoitoyhdistys Länsi-Raja Pohjois-Suomen Metsämarkkinat LKV Ammattiopisto Lappia Pellon kunta Songan Taimi Salmenpalon Saha Fin Forelia Noname Pekan GPS-seuranta