Pellon Ponsi suunnistus

Uutinen

Takaisin uutisiin

Kauden päättäjäiset Ritavalkealla Luotu: 2006-10-30 21:58:29 (NT), Päivitetty: 2006-10-31 17:25:04 (NT)

Ei ole aivan tavanomaista, että pienen paikkakunnan, pienen seuran kauden päätöstilaisuudessa juhlitaan menestymistä MM-, EM- ja SM-tason kilpailuissa. Pellon Ponnen suunnistuksessa se on, vieläpä kahdessa eri lajissa hiihtosuunnistuksessa ja suunnistuksessa. Peräti neljä nuorten MM-mitalia ja yksitoista SM-mitalia oli Ponnen suunnistajien kauden päätöstilaisuudessa juhlan aiheena.

Tyytyväisenä saattoi jaoston puheenjohtaja Tuomo Korteniemi muistella suunnistusvuoden menestyksen hetkiä:

Vuonna 2005 perustettu huippusuunnistusryhmä ja sen valmennus- ja kilpailutoiminnan edellytysten tehostaminen tuotti jo suunnistusvuodelle 2006 laadukkaita tuloksia. Toki alla oli jo vuosien nousujohteinen ja määrätietoinen työ. Seuran urheilijoita nousi niin hiihto- kuin kesäsuunnistuksessa kansainväliselle tasolle ja uusia nuoria saatiin SM- tasolla mitalikantaan. Viestien edustusjoukkueet vastasivat pääsääntöisesti lappilaisten parhaasta menestyksestä suurviesteissä ja SM- tasolla.

Menestystä talvella

Hiihtosuunnistuksen nuorten MM- valmennusryhmään kuuluneet Juho-Matti ja Olli-Markus Taivainen lunastivatkin vakuuttavasti paikkansa MM- joukkueeseen. Venäjällä järjestetyissä nuorten MM-kilpailuissa Olli-Markus onnistui erinomaisesti saavuttamalla pikamatkalla hopeaa, sprintissä ja viestissä pronssia ja normaalimatkalla viidennen tilan. Juho-Matti kuului myös pronssille yltäneeseen Suomen viestijoukkueeseen. Henkilökohtaisilla matkoilla parhaiten sujui normaalimatka, jossa tuli kahdeksas tila.

SM- kilpailuissa Juho-Matti voitti ylivoimaisesti 20-sarjan Suomenmestaruuden. Mestaruus oli Juho-Matille jo seitsemäs henkilökohtaisilla matkoilla. Olli-Markus voitti pikamatkan Suomenmestaruuden ja otti pronssia normaalimatkalla. Viestissä trio Jukka Ekonoja, Juho-Matti Taivainen ja Olli-Markus Taivainen voitti jo neljännen perättäisen ikäluokkansa Suomenmestaruuden.

16-vuotiaissa Taneli Pantsar otti uransa ensimmäisen SM- mitalin, hopeisen normaalimatkalla, Jukka Ekonoja oli 20-sarjan 11. ja Eelipekka Matti samalla sijalla sarjassa H16.

16- sarjan viestissä kolmikko Eelipekka Matti, Eetu Pantsar ja Taneli Pantsar saavuttivar SM- pronssia. Ponsi oli jälleen saanut kaksi uutta jäsentä SM-mitalikerhoon.

Menestystä kesällä

Olli-Markus ja Juho-Matti Taivainen edustivat Suomea suunnistuksen nuorten MM-kilpailuissa Liettuassa. Olli-Markus nousi joukkueeseen liiton Pohjola-ryhmästä, Juho-Matti liiton valmennusryhmien ulkopuolelta. Olli-Markus nousi jälleen bodiumille. Edelliskesän kuudes sija parani yhdellä. Viides sija oli suomalaispoikien paras MM- kilpailuissa. Juho-Matti kuului Suomen kahdeksanneksi sijoittuneeseen viestijoukkueeseen.

Juho-Matti ja Olli-Markus edustivat Suomea syksyllä nuorten Eurooppa cupissa. Poikien sijoitukset olivat parasta suomalaisvauhtia ikäluokissaan. Sprintti sujui parhaiten. Olli-Markus otti 18-sarjassa pronssimitalin ja Juho-Matti 20-sarjassa sijan 11.

Kesän SM-kilpailuissa Olli-Markus saavutti kolme Suomenmestaruutta, sprintissä, pitkällä matkalla ja keskimatkalla. Juho-Matti uusi pitkän matkan SM- hopeansa, keskimatkalta tuli pronssia ja sprintistä kuudes tila. Plakettisijalle, kahdeksanneksi ylsi myös nuorten viestitrio; Jukka Ekonoja, Juho-Matti ja Olli-Markus. Taneli Pantsar otti plakettisijan, yhdeksännen sprintissä.

SM- tasolla lisäksi kauden aikana ovat kilpailleet: Krista Joona, Antti Ekonoja, Eelipekka Matti, Eetu Pantsar, Jari Sipilä, Teemu Sipilä, Pekka Varis ja Kari Virtanen.

Koululaisten SM- kilpailuissa Taneli Pantsar saavutti pronssimitalin H 16 -sarjassa.

Rastiviikoilla Ponnen värit olivat näyttävästi esillä; Kainuun 40. rastiviikolla, FIN 5 -viikolla ja WOC TOUR Århus, Tanskassa. Osakilpailuissa Antti Ekonoja nousi palkintosijoille niin Kainuussa kuin Tanskassakin. Samaan ylsivät FINillä Taneli Pantsar ja Juho-Matti Taivainen.

Barents ottelussa neljä Ponnen suunnistajaa kuului Team Finland joukkueeseen ja mainiolla menestyksellä. Juho-Matti voitti sarjan H 20, Olli-Markus sai hopeaa miesten 21-sarjassa samoin Krista Joona D 20 -sarjassa ja Taneli oli H 18 - sarjan 4.

Tiomilassa Ponnen joukkue juoksi hienosti sijalle 89. Parannusta tuli viime vuodesta 21 sijaa.

Jukolan viestiin osallistuttiin kolmella seitsikolla ja yhdellä Venla-joukkueella.

Lappilaisittain tärkein viesti kuntakohtainen maakuntaviesti oli Pellon näytöstä. Itse asiassa Pellon joukkue juoksujärjestyksessä Antti Ekonoja, Veijo Ekonoja, Mirja Vuopio, Taneli Pantsar, Juho-Matti Taivainen ja Olli-Markus Taivainen oli täysin ponsilainen.

”Urheilu huipputasolla nielee kilpailijoiden, heidän perheidensä ja seuran varoja. Pienellä maalaisseuralla on rajallisesti resursseja ja yhteistyökumppaneita. Kilpailu-, leiri- ja harjoituskeskukset ovat matkojen päässä. Menestyksekkään ja laadukkaan toiminnan perustana ovat olleetkin seuran ja yksittäisten urheilijoiden tukijat; yhteistyökumppanit, yksityiset henkilöt ja seuran oma, pieni mutta sitäkin aktiivisempi talkooporukka. Ponsi on onnistunut tehtäviä priorisoimalla kasvattamaan kansainvälisesti ja kansallisesti menestyviä urheilijoita” toteaa kauden päätösraportissaan huippuryhmän manageri Antti Ekonoja.

Kaikki palkitut juniorisuunnistajat

Kaikki palkitut juniorisuunnistajat

"Kymmeniä nuoria saa tuntumaa oravanpolkukouluissa vuoden aikana metsien jaloon urheiluun. Malliksi nuoremmille seuran iltarastitoimintaan osallistuu viikoittain runsaasti lasten ja nuorten vanhempia ja aktiivikuntoilijoita."

Ahkerimmat iltarastikävijät olivat Erkki Konttajärvi (kuvassa) ja Nils Henriksson.

Ahkerin iltarastikävijä Erkki

"Tiiviin harjoittelun ja opiskelun lisäksi aktiivikilpailijat osallistuvat myös muuhun seuratoimintaan; kilpailujen järjestelytehtäviin ja liikuntapaikkarakentamiseen. Uusia karttoja valmistuu innokkaiden nuorten toimesta koulujen opetuskartoiksi, kuntoilijoiden ja kilpailijoiden ja kuntalaisten vapaa-ajankäyttöön. Näin Ponsi on huolehtinut myös siitä, että suunnistuksella on hyvä tulevaisuus. Jatkossa voidaan odottaa vielä parempaa” päättää itsekin opiskelija, aktiivisuunnistaja, huippuryhmän manageri ja seuran monitoimimies Antti Ekonoja.

Takaisin uutisiin

http://www.pelpo.net/web/rte/uutinen.php
© Antti Ekonoja () <URL: http://www.ekonoja.net/>
Päivitetty: 2006-10-31


PelloPlast Metsänhoitoyhdistys Länsi-Raja Pohjois-Suomen Metsämarkkinat LKV Pellon kunta Songan Taimi Salmenpalon Saha Fin Forelia Noname Pekan GPS-seuranta