Pellon Ponsi suunnistus

Uutinen

Takaisin uutisiin

Kannustusta nuorille suunnistajille Luotu: 2006-11-14 16:56:20 (NT)

Nuorten urheilun ystävät muistivat Juho-Mattia ja Olli-Markusta.

Pellossa on kilpa- ja huippu-urheilulla jo pitkät perinteet. Vuosikymmenien ajan tällä on arvostettu, kannustettu ja tuettu niin eteenpäin pyrkiviä huippu-urheilijoita kuin nuoria urheilun harrastajia. Yhteistä talkoohenkeä on aina löytynyt mittavien urheilutapahtumien järjestämiseen ja urheiluharrastajien toimintaedellytysten tukemiseen. Ei siis mikään ihme, että väestömäärältään pienen jokilaakson kunnan, Pellon urheilijat menestyvät kotimaisilla ja kansainvälisillä kilpakentillä.

Viime vuosina myös pellolainen suunnistus ja suunnistajat ovat yltäneet kotimaiseen ja kansainväliseen huippumenestykseen nuorten SM- ja MM- tasolla.

Joukko nuorten urheilun ystäviä halusi omalta osaltaan olla onnittelemassa ja tukemassa kahta nuorta pellolaista maajoukkueurheilijaa Tornionlaakso- lehdessä olleen ilmoituksen mukaisesti:

Viikonloppuna kaksi onnittelijoiden ja tukijoukkojen jäsenistä, Juho-Matin ja Olli-Markuksen naapuri ja kannustaja Havelan Eila yhdessä suunnistusjaoston puheenjohtajan Kortenimen Tuomon kanssa kävivät luovuttamassa onnittelusähkeen ja ”valkoisen kirjekuoren” poikien kotona Kirakassa.

Päällimmäiset reaktiot koko perheellä olivat; ”On liikuttavaa kokea kuinka niin monet ovat vilpittömästi hengessä mukana.”

”Juho-Matin ja Olli-Markuksen suunnistusuran ja alkutaipaleen, kilpailullisten huippuhetkien, onnistuneiden suoritusten väliin mahtuu tuhansia ja tuhansia tarinoita, menestyksen ja epäonnen hetkiä.”

”Tavoitteiden ja unelmien saavuttaminen on monien, pienien, onnistuneiden osatekijöiden summa.”

Koko Taivaisen perhe haluaa kiittää tuesta ja kannustuksesta ja uskonvalamisesta, niin menestyksen kuin vastoinkäymistenkin hetkillä.”

” On ihmeellistä huomata kuinka monet kanssakulkijat ja myötäeläjät ovat olleet tukemassa, kokemassa ja elämässä noita hetkiä, olivatpa sitten lähellä tai kaukana, niin hengessä mukana:”

Urheilijoilla on tapana sanoa: ”Teen parhaani, katsotaan mihin se riittää.” Juho-Matti ja Olli-Markus toteavat ”mekin teemme parhaamme ja tiedämme, että se teillekin niin monet arvoisat kannustajat, tukijat, varmasti riittää.”

”Huippu-urheilussa taloudellinen tuki on tuiki tärkeää, mutta se ei yksin riitä. Loppupeleissä henkinen kantti, sitä vahvistava henkinen tuki ratkaisee. Pitkillä, joskus raastavilla, yksinäisilläkin lenkeillä, leireillä ja kilpailumatkoilla, vastoinkäymisten ja onnistumisten hetkellä saa uusia voimavaroja kun tietää, että niin monet ovat hengessä mukana” toteavat veljekset.

Lopuksi Juho-Matti ja Olli-Markus välittävät kiitokset kaikille heitä muistaneille. Uudet haasteet ja uudet unelmat odottavat. Kinuskikakkua,… ja lenkille, kuinkas muuten, mielenkiintoinen matka jatkuu. Pohjoinen puhaltaa.

Takaisin uutisiin

http://www.pelpo.net/web/rte/uutinen.php
© Antti Ekonoja () <URL: http://www.ekonoja.net/>
Päivitetty: 2006-11-14


PelloPlast Metsänhoitoyhdistys Länsi-Raja Pohjois-Suomen Metsämarkkinat LKV Pellon kunta Songan Taimi Salmenpalon Saha Fin Forelia Noname Pekan GPS-seuranta