Pellon Ponsi suunnistus

Uutinen

Takaisin uutisiin

MM-kilpailut alkoivat odotetusti Luotu: 2008-07-02 11:12:05 (NT)

Nuorten MM-kilpailut alkoivat maanantaina Ruotsin Göteborgissa. Olli-Markuksen sijoitus avausmatkalla, sprintissä, oli suunnilleen odotuksien kaltainen, 28.

Olli-Markuksen tavoitteet MM-kilpailuissa ovat paremmin hänelle sopivilla keskimatkalla ja pitkällä matkalla, joten sprintti toimi vain sopivana aukaisuna päämatkoja varten. Sijoitus 28. oli kuitenkin 10 sijaa parempi kuin viime vuoden kisojen vastaavalla matkalla, joten oikealla tiellä oltaneen kohti päämatkoja. Suomalaisten nuorten meno oli kokonaisuudessaankin vaisuhkoa avausmatkalla, sillä poikien paras oli Samu Lehtola 15. sijallaan ja tyttöjen Venla Niemi 12. sijallaan. Suomalaisten fysiikka ei ihan tunnu riittävän kovalla alustalla juostessa, eikä Suomessa järjestettävät sprintit ihan vastaa arvokisojen sprinttityyppiä, joka on usein kaupunkiympäristössä. Viime vuosien kokemus onkin osoittanut, että suomalaiset pärjäävät paljon paremmin pehmeällä alustalla metsämaisemassa.

Nuorten kisoissa oli eilen välipäivä ja tänään juostaan keskimatkan karsinta. Huomenna on ohjelmassa keskimatkan finaali, joka onkin toinen Ollin päämatkoista. Karsinta täytyy kuitenkin ensin selvittää kunnialla, jotta finaaliin pääsee hakemaan menestystä. Kisoihin kuuluu myös pitkä matka lauantaina ja viesti sunnuntaina.

Samaan aikaan nuorten kisojen kanssa juostaan Portugalin Marinha Grandessa veteraanien MM-kilpailut. Siellä Ponnen värejä puolustaa Seppo H45-sarjassa. Kisat alkoivat sprintillä maanantaina ja Sepin sijoitus oli hienosti kuudes. Päämatkaltaan, eli pitkältä matkalta, Sepi lähtee hakemaan mitalia lauantaina.

Nuorten MM-kilpailujen kotisivut
Veteraanien MM-kilpailujen kotisivut

Takaisin uutisiin

http://www.pelpo.net/web/rte/uutinen.php
© Antti Ekonoja () <URL: http://www.ekonoja.net/>
Päivitetty: 2008-07-02


PelloPlast Metsänhoitoyhdistys Länsi-Raja Pohjois-Suomen Metsämarkkinat LKV Ammattiopisto Lappia Pellon kunta Songan Taimi Salmenpalon Saha Fin Forelia Noname Pekan GPS-seuranta