Pellon Ponsi suunnistus

Uutinen

Takaisin uutisiin

Suunnistuksen SM- kisoissa superviikonloppu Luotu: 2008-09-24 16:45:23 (Make), Päivitetty: 2008-09-24 18:06:38 (Make)

Pohjoinen puhalsi tutulla voimallaan suunnistuksen SM. kilpailuissa, keskimatkalla Porvoossa ja viesteissä Hyvinkäällä. Kultaisen viikonlopun aloitti Olli-Markus voittamalla 20-vuotiaiden Suomenmestaruuden keskimatkalla. 18- sarjassa Taneli täydensi menestystä yltämällä pronssille. Yhdessä pojat toivat Tommin kanssa toisen perättäisen viestin nuorten Suomenmestaruuden Ponnelle

Olli-Markus kaikkien aikojen kärkeen

Syksyn kolmas Suomenmestaruus nosti Ollin henkilökohtaisten nuorten SM- kultamitalien määrässä 15 mestaruudella kaikkien aikojen kärkeen, yhdessä Kalevan Rastin Hannu Airilan kanssa. Helposti voitto ei tällä kertaakaan tullut. Finaalin maalissa OMaa arvelutti pitkälle välille valitsemansa huomattava kierto. Vauhdikas juoksu oli tuonut kuitenkin vain 6 sekunnin tappion suoraan edenneelle hopeamiehelle Leo Laakkoselle. Mestaruus tuli 42 sekunnin turvin.

Tanelin paras keskimatka

Taneli osoittautui jälleen arvokisojen mieheksi. Pitkillä matkoilla hyvin menestynyt Tanka näytti nyt taitojen riittävän myös kiivasrytmiselle keskimatkalle. Pienillä virheilläkin tuli uran paras keskimatkan suoritus. Se toi pronssimitalin, vain 15 sekuntia mestaruudesta.

Juho-Matti niukasti miesten A-finaalista

Miesten A- finaaliin pääsi 9 nopeinta 7 karsintaryhmästä. Syksyllä hyviä kisoja suunnistanut Juho-Matti jäi parhaana lappilaisena vain 13 sekuntia A-finaalipaikasta. Kaikkiaan B- finaalissa suunnisti Ponnen miehistä viisi urheilijaa. Tommi Uusimäki haki karsinnoissa vielä tuntumaa nuorten sunnuntaista viestiä varten. Syksyn pääkisaansa ToMei avasi paikkoja B- finaalin 2. tilallaan.

Ponnessa Suomen parhaat nuoret viestisuunnistajat

Viime syksyn viestin Suomenmestaruuden uusimisen ja talvisen hiihtosuunnistuksen viestikullan jälkeen Tanelin, Tommin ja Ollin suoritus ei jättänyt kenelläkään epäselväksi, missä nuorten viestisuunnistuksen hegemonia edelleen sijaitsee. Aiempina vuosina Ponnen hopea ja kultaketjua ovat olleet rakentamassa poikien lisäksi Juho-Matti ja Jukka Jukkis Ekonoja.  


viestimestarit

kultakolmikko

Taneli aloitti viestin perusvarmalla suorituksella vaihtaen kolmantena reilut kaksi minuuttia keulasta. Ennalta pahimmat kilpakumppanit Valkeakoski ja Lynx olivat jääneet yli viisi minuuttia. 

Kakkososuudella Tommi teki kesän parhaan suorituksensa ja nosti Ponnen keulaan kolmen sekunnin erolla ennen hurjasti noussutta Lynxiä. Vajaan kahden minuutin sisällä vaihtoi vielä viisi joukkuetta.

Kärjessä lähteminen ei kokenutta rastikettua, Ollia hämmentänyt, päinvastoin.

”Kilpailu sujuu käsikirjoituksen mukaan” - tuumivat rauhallisina oman osuutensa jo tyylikkäästi hoitaneet Taneli ja Tommi.  Mestaruuden uusiminen ei ole koskaan helppoa. Tällä kertaa poikien suunnistuskesän yhteinen unelma toteutui lopulta yli kahden ja puolen minuutin turvin.

Lukas Bauer... eikun OMa tuulettaa

viestikolmikko palkintopallilla

Variksen Pekka ikämiesten 4:s, miesten viesti alavireisesti

Miehissä Ponnen tavoitteena oli sijoittua 30 parhaan joukkoon. Aloitus lähti hyvin liikkeelle. Kovakuntoisten kolmivitosten SM-nelonen Pekka Pexi Varis (vain 3 sekuntia pikamatkan mitalista) vaihtoi sijalla 32 vain 3 minuuttia kärjestä. Antti Flash Ekonoja jatkoi vielä tavoitteen tuntumassa vaihtaen sijalla 33. Juho-Matti Emppu Taivainen ja ankkuri Jari Jarppa Sipilä eivät olleet aivan parhaimmillaan ja joukkue jäi selvästi tavoitteesta. Minimitavoite, paras lappilainen seura toki tälläkin kertaa toteutui.

yhden kaatumisen Pexi hienosti neljäs

kerran kaatunut Pexi hienosti neljäs

Ponnen kakkosjoukkueessa suunnistivat; Teemu Teukka Sipilä, Kai Pablo Paavola, Seppo,seikkailija Mäkinen ja Vesa Korpijärvi. Tasaisesti suunnistaneessa joukkueesta parhaiten onnistui Mäkisen Seppo, kolmannella osuudellaan. Kuriositeettina mainittakoon, että miesten viestiin osallistui 90 nelihenkistä joukkuetta. Vastaavaan aikaan Kuopiossa järjestettyihin median ja sponsoreiden rakastamaan (kesä) joukkuemäen SM-kisoihin osallistui peräti kuusi joukkuetta.

Managerin mietteitä mainiosti sujuneen SM- viikonlopun jälkeen

”Keskimatkalla erityistä tyytyväisyyttä herätti Tanelin pronssimitali. Nyt voidaan todeta Tankan olevan Suomen kärkeä matkalla kuin matkalla. Ollin kultaa osattiin odottaa, ilonaihe oli myös
tapa millä mestaruus tuli: ei virheitä juuri yhtään. Miestenkin sarjassa A-finaalipaikka oli jälleen Empun hyvän suorituksen myötä lähellä. Keskimatkan suoritukset ylipäätään osoittivat, että eroa kärkeen on saavutettu myös miesten puolella.”

"Viesti kertoo aina seuran tasosta laajemmin kuin henkilökohtaiset kilpailut, joten mestaruus lämmittää erityisen paljon. Etenkin Tommin suoritus toi runsaasti ilonaiheita, hyvä juoksu ja
mestaruus korvasivat urheilukoulussa kesään valmistautuneen Tommin rikkonaista kautta ja tuo hyvät lähtökohdat myös ensi kaudelle. Mestaruuden uusiminen ei ole koskaan helppoa, siitä iso hatunnosto pojille. Kokonaisuudessaan Ponnen suunnistajien syksy oli melkoinen täysosuma hiukan vaisusti sujuneen kevään jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa tuleviin koitoksiin," päätti Antti raporttinsa, suunnaten vielä ajatuksia kohti uusia, entistä kovempia haasteita;

Mukavaa syksyn jatkoa! Me lähdemme lauantaina viikoksi Empun seuraan Ramsauhun. :-)


Tunnelmia tuosta urheilijan ankarasta arjesta, voi ihastella Antin, Pekan ja kumppaneiden aiemmilta reissuilta:

Antti Ramsaussa

Takaisin uutisiin

http://www.pelpo.net/web/rte/uutinen.php
© Antti Ekonoja () <URL: http://www.ekonoja.net/>
Päivitetty: 2008-09-24


PelloPlast Metsänhoitoyhdistys Länsi-Raja Pohjois-Suomen Metsämarkkinat LKV Ammattiopisto Lappia Pellon kunta Songan Taimi Salmenpalon Saha Fin Forelia Noname Pekan GPS-seuranta