Pellon Ponsi suunnistus

Ponnen kevätleiri Säkylässä 9.-12.4.2005

Perjantaiaamu oli sateinen, mutta silti mieleni oli kirkas ja odottava. Olimme puolenpäivän jälkeen lähdössä kohti Jyväskylää ja sieltä Säkylään leirille. Vaikka olen jo iso tyttö enkä yleensä jännitä erikoisemmin uusia asioita, masuni pohjassa pörräsi koko aamun muutama perhonen; en ollut koskaan aiemmin ollut leirillä ja kuviot olivat uusia.

Kokoonnuimme koulukeskuksen pihaan, jossa pakkasimme Pantsareiden auton täyteen kimpsuja ja kampsuja. Karin oli määrä tulla mukaan Ekonojilta, mutta me muut (Eetu, Taneli, Eeli, Emppu, Jukka, Emma ja mie) tulimme ensiksi koululle. Pienen "alkulämmittelyn", joka tuntuu kuuluvan jokaiseen reissuun, jälkeen kävimme vielä pyörähtämässä Ekonojien kautta, mutta pian pääsimme matkaan kohti Jyväskylää ja Laajaria.

Kemin linja-autoasemalla saimme joukkoomme täydennystä, kun Miika hyppäsi kyytiin. Takapenkkikeskustelu vaimeni hetkeksi uuden tulokkaan myötä, mutta pikatutustumisen jälkeen rupattelu jatkui taas entiseen malliin. Pienoisten reitinvalintaongelmien jälkeen saavutimme illan koittaessa Laajavuoren. Jakaannuimme "yöleireihin": Emppu ja Jukka Pekan tykö, Miika nukkui H-P:n luona ja me muut saimme laskea päämme Laajarin tyynyille.

Lauantaina lähdimme aikaisin liikkeelle ja tarkoituksemme oli suunnata aluksi Raumalle tekemään ensimmäistä h arjoitusta. Jyväskylästä seurueeseen liittyivät Teemu, Pekka, H-P, Mixi ja Kaitsu. Perille päästyämme ja harjoitusvalintoja tehtyämme poppoo hajaantui kahteen eri maastoon. Toiset lähtivät Laarinkallion kartalle tekemään käyrä- tai perussuunnistusharjoitusta ja me toiset lähdimme Kourulan kartalle tekemään perussuunnistusharjoitusta. Ainakin itse halusin säästää käyräharjoituksen toiseen päivää, koska piti ensiksi saada vähän perussuunnistuspohjia. Lähtiessäni juoksemaan metsään en tiennyt ollenkaan mitä oli tulossa. Ensimmäiselle rastipisteelle tullessani huomasin, että valkoiset törpöt olivat varmistamassa oikean sijaintini. Vaikka olin hitaimmasta päästä ja muut saivat minua vähän odotellakin, halusin kiertää koko radan. Jos joku viitsii törppöjä metsään kannella ja karttoja väsätä, niin totta kai kaikki kierretään. :) Olin erittäin tyytyväinen, koska radan vaativuus oli sopiva, maasto mukava ja sain kirmata pitkin pusikoita pitkästä aikaa. Täytyy myöntää, että tunsin itseni aivan pikkulapseksi, joka oli saanut tikkarin. Nautin hirveästi!

Kauppa- ja ruokareissun hoidettuamme suuntasimme Huovinrinteelle Porin prikaatin varuskunta-alueelle, jossa majoituimme. Huoneidenjaon ja tavaroiden roudaamisen jälkeen asetuimme taloksi. Nuoremmilla pojilla oli kiire Kevätyön viestiin ja Eeli, Taneli ja Eetu lähtivät välittömästi Karin kanssa kohti kisapaikkaa. Toisella joukkueella ei ollut kiirettä ja he lähtivät vasta myöhemmin matkaan. Emman kanssa päätimme, vaikka olisi kyllä ollut mukava lähteäkin mukaan, että emme lähde koko yöksi paleltumaan ja katsomaan viestejä, vaan käymme illalla tutustumassa lähialueen pururatoihin ja muutenkin paikkoihin.

Aamuharjoitus meni vähän myöhäiseksi yöllä juostun viesti vuoksi, mikä oli täysin ymmärrettävää (milloin lienevätkin olleen majapaikassa). Sijoitus ei tuntunut kiinnostaneen joukkueita kovinkaan paljon, vaan tärkeämpää vaikutti olleen itse kilpailuun osallistuminen ja sitä kautta kauden avaaminen. Kaikki tulivat ehjinä takaisin ja puolenpäivän jälkeen pääsimme taas metsään. Vaihdoimme nyt Rauman kartat päikseen ja meidän porukalla oli siis vuorossa Laarinkallio. Pt-kisoissa vähäistä topografiakokemusta hankkineena halusin ehdottomasti lähteä tekemään käyräkarttaharjoitusta. Sanoin heti lähtiessäni metsään, että olkaa kärsivällisiä minun kanssa: voi vähän kestää. Kompassi kouraan ja menoksi! Ensimmäisellä rastilla taas opin, että täällä ei pelata rastilipuilla, vaan rasteilla on korkeintaan kreppejä tiedossa. Tiedän, että ei metsästä lippuja haeta, vaan niitä rastipisteitä, mutta vielä vähän epävarmana suunnistajana olisin kaivannut varmistusta siitä, että olen oikeassa paikassa. Menee hieman aikaa kun kartoittaa sata metriä kanttiinsa rastin ympäristöä. :) Onneksi täältä nyt löytyi niitä kreppejä ja itseluottamuksen myötä pääsin vauhtiin. Jotenkin tuntuu, että kartan ollessa pelkistetty käyriin, suunnistus on jossain mielessä jopa helpompaakin. Ainakin itsestä joskus tuntuu, että kartalla on liikaa tavaraa ja ei saa sitten mistään kiinni. Rata oli sopiva ja huomasin, että uskalsin juosta vähän enemmänkin. Syyskuun iltarasteista oli hieman jo aikaa ja siksi hommaan ei ollut vielä mitään rutiinia. Pikku hiljaa, pikku hiljaa!

Iltapäivällä Pekka ja Teemu lähtivät takaisin Jyväskylään. Majapaikassa laittelimme ruokaa ja jokainen puuhaili omia juttujaan. Maha alkoi vähitellen tottua uuteen ruokarytmiin. Homma meni välillä vähän sekavaksi, kun ei oikein tiennyt milloin ja missä olisi seuraava harjoitus ja voisiko siis syödä. Tässä kohtaa voisi sanoa sen, että leirin - joskus mielestäni vähän sekavatkin kuviot - ovat nyt koettuna opetusta jatkoa ajatellen. Porukka on niin motivoitunut harjoittelemaan, että treeneihin lähdöistä ja päivän ohjelmasta ei tarvitsisi kuin vain aamuisin ilmoittaa kaikille, niin koko päivä rullaisi omalla painollaan. Itse olen ainakin sen verran kontrollifriikki ja haluan myös vaikuttaa asioihin enkä osaa olla koko ajan valmiina mahdolliseen lähtökäskyyn. Kun tietää kuviot, voi miettiä omia ruokailuja ja lisäjuttuja kuten lenkkejä sen pohjalta. Tietysti on aina varauduttava mahdollisiin muutoksiin, mutta peruskäsikirjoituksen ollessa tiedossa, ne eivät paljoa tornia horjuta. Tästä kerrasta opin itse todella paljon ja olen kiitollinen, että sain osallistua leirille. En ensikertalaisena uskaltanut ottaa mitään roolia käytännönjärjestelyissä, mutta olisin kyllä jatkossa valmis laittamaan myös oman korteni kekoon. Naisnäkökulmaa! ;)

Illalla kävimme tekemässä päivän toisen harjoituksen jossain varuskunta-alueen lähistöllä. Sprinttikarttojen mittakaava teki ainakin minulle heti aluksi tepposet ja kangasmaaston ihanuudesta nauttiessani juoksentelin aivan miten sattuu. ;) Rastipisteissä olleet vaaleanvihreät krepit olivat illan hämyssä erittäin vaikeasti nähtäviä ja pari kertaa tulin suoraan rastille, mutta en vain hoksannut kreppiä ja tein taas hieman kartoitustyötä. ;) On se hyvä, kun voi näin jälkeenpäin nauraa itselleen ja pikku hiljaa päästä irti siitä, että en mie mitään varmistusta tarvitse. Varmaan sitten iltarasteilla ihmettelen, että mitä ihmeen pömpeleitä joku on tänne metsään kantanut, kun rasteilla onkin rastiliput. :) Pojat kävivät useammankin radan läpi ja H-P, ainoana lampullisena, taisi käydä kaikki (luulen, että Emppukin varmaan ehti). Illalla menimme taas "aikaisin" nukkumaan, jotta aamulla pääsisi aikaisin liikenteeseen.

Maanantaipäivälle tuli kolme eri harjoitusta. Tässä vaiheessa reisissä tunsi, että oli pitkästä aikaa juoksemassa, mutta silti jalka nousi vielä kohtuullisen kevyesti. Tahtoo lissää!! Sitähän sanotaan, että sillä se lähtee millä on tullutkin. Taivaan tummenemisesta välittämättä siirryimme siis uusiin maastoihin suunnistamaan. Kaksi helminauharataa jakoi taas porukan kahtia ja lähdimme kiertelemään ratoja. Radoista huomasi heti, että nyt on vaativuutta tiedossa. Mittakaavan vaihtuminenkin lisäsi kovasti aivotyöskentelyä. Nämä olivat ensimmäiset radat, joilla ei ollut oikein minkään näköisiä varmistuksia. Itse henkilökohtaisesti olisin tarvinnut kunnon krepit rasteille. Enemmän suunnistaneille rata oli varmaan läpijuostavissa, mutta itse ainakin huomasin käveleväni ja tähtäileväni kompassilla olosuhteisiin nähden aivan liikaa. Vesi- ja räntäsade eivät oikein sopineet hissutteluun. Kun vielä päätin käydä eräässä ojassa vähän kastautumassa, niin tuli kova kiire metsästä pois. Kiireessä sitä sitten ei tultu aivan suorinta tietä autolle ja oltiin hieman jäässä: olisi saanut olla enemmän vaatetta päällä. Oli kuitenkin kiva huomata, että säästä huolimatta porukasta kukaan ei jättänyt metsään menemättä. Kukaan ei tullut kuivana takaisin, mutta se ei menoa haitannut. Onneksi Pantsareiden autossa lämmittimen sai aika kuumaksi ja läheisyyskin lämmitti. Taitojen ja nopeuden mukaan osa juoksi molemmat radat. Asennetta löytyi kyllä kaikilta!

Kävimme välillä hakemassa kaupasta ruokatavaratäydennyksiä. Majapaikassa kuuma mehu ja ruoka kyllä maistuivat todella hyvältä. Voi, kun osaisimme aina arvostaa lämpimiä ja kuivia vaatteita, puhdasta vettä, suojaisaa asumusta, lämmintä ruokaa ja kaikkia niitä ihmisiä ympärillämme tarpeeksi, niin maailma olisi taas vähän parempi paikka olla ja asustaa. Välillä on hyväksi tuoda myös elämänideologiaa julki. Ei ole mitenkään pinnallista touhua tämä urheilu! :)

Iltapäivällä taivas vähän selkeni ja siirryimme Virttaankankaalle, jossa teimme kuudesta eri sprinttiradasta koostuneen silmukkalenkin. Radan muoto antoi jokaiselle mahdollisuuden tehdä reitistä omanlaisensa ja halutessaan karsia kauimmaiset osat. Itse suunnistuskokemusta janoten päätin, että haluan kiertää koko radan. Piti vain taas vähän valmistaa porukkaa mahdolliseen odottamiseen. Onneksi - ehkä minut nyt jo paremmin tuntien - porukka oli aika suopea pieneen odotukseen. Kiitos siitä! Tämä voi kuulostaa jo vähän kuluneelta, mutta rata oli sopiva: rastipisteet löytyivät ja sai juostakin kunnolla. Hiekkakangas oli juoksuun vähän liiankin täydellinen ja sää suosi meitä. Vauhdista päätellen muutkin nauttivat radasta tai sitten ne ovat muuten niin sutjakoita veikkoja. :) Häntäpäässä juostessani sain olla aivan rauhassa ja tehdä omaa suoritusta täysin ilman mitään paineita. Tulipa yksi, metsään joltakin tippunut, peruskarttakin tuliaisina (Taneli taitaa olla sen uusi onnellinen omistaja). En tunne olevani valmis kilpailemaan enkä muutenkaan halua nyt sammuttaa tätä paloa, jonka suunnistukseen olen saanut. Jätkäporukassa on aina vaarana harjoituksissa matsaaminen ja ilmassa olikin vähän havaittavissa kilpailua. Te olette kaikki niin huipputyyppejä, että olkaa treeneissä reilusti ja pidetään vaikka leirien päätteeksi kisat, jos haluatte mitellä paremmuudesta. Tässä on varmaan taas vähän opetusta ensi kertaan…

Ilta kului tankkaillessa ja telkkaria katsellessa. Yöllä oli halukkaille tiedossa suunnistusta varuskunnan alueella. Kaikki irti -periaatteella monet meistä halusivat osallistua tähän iloon. Emppu ja Taneli - reippaita poikia, kun ovat - kävivät viemässä rastipisteisiin suodatinpussit. Vaikka ei uskoisi, ne näkyivät metsässä ihan hyvin. Tai oikeastaan, jos muotoillaan vähän toisin: kun tuli rastipisteeseen, niin saattoi vähän tutkittuaan nähdä pussin ja tiesi olevansa oikeassa paikassa. :) "Väentungos" ja lamppujen rajallinen määrä johtivat pieneen jonottamiseen, mutta kaikki halukkaat saivat käydä yösuunnistamassa. Oma väsymys ja odottamisen tympeys katosivat välittömästi, kun sain lampun päähän ja pääsin matkaan. Kartta ei ollut aivan polkujen osalta ajan tasalla, vaikka päivitys oli tämän vuoden helmikuulla, mutta muuten se oli hyvä. Yöllä nopeuden- ja paikantaju katoavat (lainaten Miikaa :)) ja juokseminen tuntuu tosi helpolta, mikä voi nopeasti johtaa virheisiin. Niin kuin käyräsuunnistuksessa yölläkin tarttuu niihin vähäisiin maamerkkeihin, jotka on saanut, ja rastit tuntuvat löytyvän hyvin. En ollut koskaan suunnistanut yöllä yksin ja siksi tämä oli kokemuksena ainutlaatuinen ja tärkeä. Tykkäsin kyllä hirveästi ja oli hieman ongelmia laittaa nukkumaan heti juoksun jälkeen, kun olin niin innoissani.

Leirin viimeisenä päivänä olimme jo kahdeksan aikoihin menossa Virttaankankaalle, koska porukka halusi päästä kotiin ihmisten aikoihin. Teimme siis aamuharjoituksen samassa paikassa kuin edellisenä päivänä, mutta eri suuntaan ja 15 000 mittakaavalla. Juoksutyyleistä - varsinkin Jukan ja Eetun - alkoi jo nähdä, että leirin juoksulenkit olivat tämän vuoden ensimmäisiä ja jalat syystä ja toisesta vähän vaativat totuttelua. Olipa ainakin, meillä poikien kanssa kimpassa juosseilla, hauskaa. Eikö ole kivaa, kun voi tuottaa toisille iloa! :)

Majapaikkaan palattuamme laitoimme ruokaa ja pakkailimme tavaroita kasaan. Suunnitelmissa oli, että pohjoisen porukka, jonka mukana itse en ollut lähdössä, pääsisi matkaan kymmenen kieppeillä ja me muut sitten joskus iltapäivällä yhden harjoituksen jälkeen. Tavaroita pakatessa ja huoneiden avaimia hakiessamme huomasimme, että yksi avain meidän (Eeli, Eetu, Kari, Emppu, Emma ja mie) puolelta puuttui. Etsimme huoneet katosta lattiaan ja kävimme kaikkien laukut ja taskut läpi, mutta avainta ei vain löytynyt. Homma ryöstäytyi lopulta käsistä eivätkä kaikki (liekkö kukaan) osanneet toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Syyttelyllä saatiin monen mieli mustaksi ja ilmapiiri huononi välittömästi. Se kenellä avain loppujen lopuksi katosi ei ole varmaa, eikä yksilöjen syyttäminen siinä mielessä aiheellista. Kaikille oli varmasti tarpeen H-P:n muistutus vastuun kantamisesta, mutta pitää myös muistaa, että eri-ikäisillä vastuu on erilainen. Aikuiset ihmiset voi pistää täyteen vastuuseen teoistaan, mutta nuorempien kanssa ei voida vaatia samaa. Me - vanhempi porukka - olemme esimerkkinä nuoremmille ja näillä reissuilla, joilla ei vanhempia ole mukana, osaltamme vastuussa heidän teoistaan. Esimerkiksi itse olin vähän pettynyt, että en ollut tarpeeksi hoksaavainen avaimien kanssa. Emme olisi tarvinneet niin monia ja osan olisi voinut laittaa heti aluksi jemmaan palautusta varten. Toisaalta kyseessä oli vain huoneen avain, eikä se minun arvoasteikolla ohita ihmissuhteita. Jos avain katoaa, niin maailma ei siihen kaadu ja asia on selvittämisen jälkeen sillä selvä. En itse tykkää, jos minulle aletaan jankkaamaan samasta asiasta monta kertaa. Jos huomaa tehneensä virheen ja olleensa huolimaton ja katuu sitä, niin minusta se riittää. Itse olen ainakin sen verran herkkä, että en tykkää ilkeilystä.

Tämä oli ensimmäinen suunnistusleirini. Olen saanut nyt varmuutta omaan suunnistukseeni ja halu rämpiä kartan kanssa pitkin pusikoita on kasvanut entisestään. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja vanhoihin "turvallisiin" tuttuihin paremmin. Aina henkilökemiat eivät täsmää, mutta pienellä työllä niiden toimivuuden voi saavuttaa. Se vaatii vain tahtoa ja jokaiselta oman itsensä tutkiskelua. Monet ovat nyt olleet harmissaan leiristä ja haluaisinkin nyt unohtaa ne ikävät asiat ja keskittyä hyviin. Toivottavasti näemme jatkossakin suunnistusleireillä!

Lopuksi haluan kiittää teitä kaikkia: Karia kannustuksesta ja siitä, että kehtasi ajaa koko pitkän matkan Säkylään ja takaisin; Eeliä ja Eetua hyvistä jutuista ja höpötyksistä, olitte leirin väriläiskiä; Tanelia ja Emppua reippaudesta ja reiluudesta, oli kiva, kun veitte niitä pusseja rastipisteisiin merkeiksi (tällaisia amatöörejä varten *virn*); Jukkaa ja Miikaa loistavista jutuista ja automatkaviihteestä, oli kiva porista teän kanssa; Emmaa ystävyydestä, joka sai sinut lähtemään mulle kaveriksi tälle leirille, eikä tarvinnut olla ainoana tyttönä heti ensimmäisellä reissulla; Mixiä rastivälikommenteista ja rohkaisusta; Pekkaa kärsivällisyydestä ja reilusta asenteesta; Teemua alkuleirin organisoinnista ja neuvoista, vaikutit tosi mukavalta; H-P:tä loppuleirin organisoinnista, keskustelusta ja kyydistä Jyväskylään, kiitos, että en tuntenut itseäni aivan vieraaksi; Kaitsua matkaseurasta ja niistä jutteluista autossa ja harjoitusten jälkeen; Anttia leirin järjestämisestä, harmi, että et päässyt itse mukaan! Kiitos myös Pantsareille, että pääsimme matkaan teidän autolla! Vielä yleinen kiitos kaikille taustajoukoille, jotka ovat tavalla tai toisella näiden reissujen takana! Kiitos!!

Krista
http://www.pelpo.net/web/sakyla05.html
© Antti Ekonoja () <URL: http://www.ekonoja.net>
Päivitetty: 2005-04-19


PelloPlast Metsänhoitoyhdistys Länsi-Raja Pohjois-Suomen Metsämarkkinat LKV Pellon kunta Songan Taimi Salmenpalon Saha Fin Forelia Noname Pekan GPS-seuranta