Pellon Ponsi suunnistus

Nuorta voimaa Pellosta!

Juttu on H-P:n kirjoittama ja se julkaistaan lyhennettynä Lapin Suunnistuksen tiedotuslehdessä kesäkuun alussa.

Pellon Ponsi on Lapin lippulaiva, kun katsotaan seuran menestystä kesäsuunnistuksen arvokisoissa nimenomaan R1:en kuuluvissa sarjoissa 15-21. Suurimpana osoituksena tästä lienee Juho-Matti Taivaisen viime syksynä saavuttama normaalimatkan Suomen mestaruus 15-vuotiaiden poikien sarjassa. Mestaruus oli Juho-Matilta loisto suoritus, mutta sen lisäksi se oli lappilaista suunnistushistoriaa. Edellisestä lappilaisen R1:n kisoissa saavuttamasta Suomen mestaruudesta tai ylipäänsä Suomen mestaruusmitalista kesäsuunnistuksessa on kulunut jo niin paljon aikaa, ettei sitä moni edes muista.

Vaikka Suomenmestaruus olikin niin urheilijalle itselleen kuin seurallekin jotain aivan mahtavaa, niin kestää seura vertailun myös muissa lappilaisille tärkeissä arvokisoissa. Pellon Ponsi voitti nimittäin viime vuonna miesten sarjan Pohjois-Suomen viestimestaruuden lisäksi myös Lapin aluemestaruusviestin. Viestivoittojen lisäksi seuraan kahmittiin jätesäkillinen erivärisiä henkilökohtaisia mitaleja niin PSM- kuin AM-kisoistakin. Lapin parasta seuraa mitattaessa on Hannu-Pekka Pukeman saavuttamat kolme miesten sarjan aluemestaruutta kuin naula muiden arkussa.

Miten tähän on päästy?

Niinhän sitä sanotaan että menestystä ei tule ilman työntekoa - verta, hikeä ja kyyneleitä. Paitsi, että seurassa on paikkakunnan kokoon ja lappilaiseen väestöpohjaan katsottuna hyvin lajin harrastajia, on siellä myös hyvin junioreita ja kaiken lisäksi heistä on osattu jalostaa myös urallaan hyvin menestyviä. Pellon Ponnen suunnistusjaoston uusi ja nuorekas puheenjohtaja Antti Ekonoja vakuuttaakin oravapolkutoiminnan ja sen jatkuvuuden olevan tärkeää seuralle. Sehän luo pohjaa tulevaan ja tuo toimintaan jatkuvuutta.

Tällaisesta jatkuvuudesta hyvänä esimerkkinä voidaan pitää uutta puheenjohtajaa. 22-vuotias, itsekin hyvin menestynyt Ekonoja on nuoresta iästään huolimatta saanut Ponnen koneiston pyörimään oikeastaan jo ennen syksyn puheenjohtajaksi valitsemistaan. Oma menestymisenhalu, urheilijan kunnianhimo yhdistettynä lappilaisen suunnistajan realiteetteihin ja lähtökohtiin ovat osoittautuneet niin Antin kuin seurankin nykytilanteen "syypäiksi". Nousu eliittiin niin Lapin kuin valtakunnankin mittakaavassa ei siis ole mitään sattumaa, vaan järjestelmällistä toimintaa menestysmahdollisuuksien luomiseksi.

Pelkkä urheilijan armoton työnteko ei riitä menestyksen takaajaksi. Pitää olla myös puitteet menestyä ja lappilaisille huipulle tähtääville suunnistajille tämä merkitsee mm. sitä, että on päästävä leireilemään Etelä-Suomeen. Pohjoisen ja etelän maastot ja kartat eroavat toisistaan paikoin yhtä paljon kuin Hangon ja Utsjoen välillä on kilometrejä!

Pellon Ponsi on halunnut tarjota nuorille varteenotettaville lappilaisille suunnistajanuorukaisille mahdollisuuden harjoitella hyvissä olosuhteissa ja sitä myötä on urheilijalle annettu paremmat lähtökohdat menestykseen niin henkilökohtaisissa kilpailuissa kuin viesteissäkin. Tästä osoituksena on Ponnessa 2000-luvun alusta alkanut ja toissa kesänä päättynyt S.O.S. projekti. Kaksivuotisen projektin tarkoitus oli, että se päättyisi Ponnen saavuttamaan H20-sarjan viestimitaliin. Ponsi tukijoineen järjesti viestijoukkueen ohessa myös muille menestyksen janoa tunnustaneille seuralaisille mahdollisuuden menestykseen luomalla puitteet kehittymiselle ja menestymiselle mitali mielessään.

Mukana projektissa olivat Ponnen kasvatti ja nykyinen pj. Antti Ekonoja, Ounasvaaran Hiihtoseurasta siirtynyt H-P Pukema ja Vihannin vahvistus Teemu Sipilä, joiden lisäksi seuralla oli varastossa myös monta muuta nuorta urheilijaa. Pojat tavoittelivat siis viestimitalia, mutta joutuivat lopulta nöyrtymään pienien marginaalien kisassa yhdeksänneksi. Siitä huolimatta pojat eivät olleet lopputulokseen pettyneitä, sillä kehitystä oikeaan suuntaan tapahtui todella runsaasti ja se näkyi oheismenestyksessä ja onhan se plakettikin aina plaketti. Niin ja sitä menestystä tulee toivottavasti myös jatkossa.

Tavoitteet

Menestyksestä huolimatta Ponsi seisoo jalat maassa, tähdäten kohti uusia haasteita ja tavoitteita. Näyttää siltä, että seuralla on menestymisenhalua tulevaisuudessakin. SM-mitalit niin viestistä kuin henkilökohtaisestakin ovat aina tervetulleita, mutta sen lisäksi meillä on nyt kaksivuotisprojekti, jonka on tarkoitus huipentua vuonna 2004 Jämillä juostavaan Jukolan-viestiin, luettelee Ekonoja. Jämillä seura tavoittelee pääsyä sadan parhaan joukkoon. Saadaan tuolloin hyvä joukkue jalkeille, jos kaikki ovat terveitä, tuumailee puheenjohtaja tyytyväisenä.

Tarkoituksena on käydä kokeilemassa siipien kantavuutta myös huhtikuussa Ruotsissa järjestettävässä kymmenen osuutta käsittävässä Tiomila-viestissä. Samalla on suunnitelmissa järjestää ensimmäinen ulkomaan leiri joko Ruotsissa tai Norjassa. Tällainen aktiivinen leiritys ja kilpailumahdollisuuksien luominen taitaa olla tällä hetkellä lappilaismittarissa ainutkertaista, sillä eipä täällä taida olla edes toista seuraa, joka saisi jalkeille porukan kymmenen miehen viestiin. Tällaisia tavoitteita ei voisi asettaa eikä mahdollisuuksia tarjota ilman tukijoita, jotka ovat halunneet olla projekteissamme mukana, tukemassa lappilaisen suunnistuksen tulevaisuutta, kiittelee puheenjohtaja.

Kenelle paineet menestymisestä?

Kuten jo todettu on oravapolkutoiminta kuntoilutoiminnan ohella seuralle tärkeää, ja vaikkei seura "oravien" määrässä Lapin parhaille pärjäisikään, on se silti yksi menestystarinan salaisuuksista. Seuralla on läänin menestyneimmät junnut, joista tällä hetkellä selvimmin esille ovat nousseet Taivaisen veljekset. Suomenmestari Juho-Matin vastuu kasvaa väkisinkin ja Olli-Markus, tämän hetken Suomen lupaavin 14-sarjalainen, odottelee pääsyä arvokisaikäiseksi. Olli-Markuksellahan on ollut useissa kisoissa tapana olla kisojen ylivoimaisin sarjavoittaja. Tosin tämä nuorimieshän nöyryyttää tarvittaessa vanhempiakin.

Veljesten taustalta on pikkuhiljaa nousemassa myös muita lupaavia tekijämiehiä, kuten Ylläksen Rastista Ponteen siirtynyt Jukka Ekonoja, joka saavutti äskettäin käydyissä pitkänmatkan SM-kisoissa kunnioitettavan kahdeksannen sijan sarjassaan H16. Muistakin kiireettä kypsyneistä miehistä saadaan toivottavasti kuulla tulevaisuudessa jotain. Heitä on nimittäin tulossa…

Kenellekään ei toki aseteta menestyspaineita, vaan homma lähtee omasta halusta. MENESTYS on vaan tuote, jota syntyy kehityksen ja hyvien suoritusten ohessa. Menestysmahdollisuudet eivät ole rajoittuneet vain edellä mainittuihin junnuihin, vaan sen todellisen ydinryhmän ja esimerkin muodostaa Team S.O.S:in raunioille kasattu nuorten miesten viestiporukka.

Team S.O.S. projektissa jo mukana olleet, vuoden 2001 Nuorten MM-varamies Antti Ekonoja ja hisusatsari H-P Pukema ovat saaneet nyt rinnalleen Mikko Mäki-Ullakon ja Kai Paavolan Kannuksen Urasta. Mikko ja Kai siirtyivät seuraan vihantilaisen Teemu Sipilän siirtyessä kotipaikkakunnalleen. Kun Teemun kotikonnuilla on annettu vastaavanlainen mahdollisuus kuin Ponnessa, niin siirron ymmärtää, mutta jotain ymmärsivät myös lupaavat suunnistajamiehet Mikko ja Kai, jotka innostuivat Ponnen tarjoamasta mahdollisuudesta kehittyä suunnistajana ja ihmisenä.

Ponnen periaatteenahan on ollut, että jos seurassa ei ole tarpeeksi miehiä, pyritään jo oleville kuitenkin tarjoamaan hyvät mahdollisuudet menestykseen myös joukkueena, jolloin on miehiä haettu pohjois-suomalaisista kehityskelpoisista nuorista. Huippujen kerääminenhän kuuluu oululaiselle SK Pohjantähdelle, jolla on astetta kovemmat tavoitteet, mutta joka PSM-viestissä jäi kuitenkin Ponnen taakse kamppailemaan himmeämmistä mitaleista.

No mutta Kannushan on Keskipohjanmaata, vaan silti sekin on kehä kolmosen pohjoispuolella. Me emme halua olla mikään ostojoukkue, täynnä valmiita mestareita, vaan mieluummin haastetaan mestareita mukavien ja menestystä janoavien tyyppien kanssa. Viime kesä menikin hyvin ensimmäistä kautta miehissä suunnistaneilta Ponnen miehiltä, sillä haasteet olivat muille liian kovia.

Nuoren ytimen lisäksi seuran Jukola paikoista kamppailee muutama konkari. Kotilehdon Jukka, Puolustusvoimien ampumasuunnistuksen lajijohtaja ja Jukolan viestissäkin aikoinaan seitsemänneksi sijoittunut sotaherra toi mukanaan suhteita, kokemusta ja haastetta muille. Kiitosta pitää antaa myös pitkään taustapiruna pyörineelle ja Team S.O.S:n presidentiksikin nimetylle Ekonojan Veijolle, joka vanhoilla päivilläänkin jaksaa pitää nuorempiaan "talutusnuorassa". Niin ja kävelevät legendat Huuskon Lari ja Harjun Jani eivät ole myöskään heittäneet kirvestä kaivoon. Seurassa on hyvä ja rehti sisäinen kilpailu, iloitsee puheenjohtaja A. Ekonoja.

Seuran naissuunnistus

Terve seuran sisäinen kilpailu on yksi menestymisen ja kehittymisen avaimista. Tämä on poikinut miesten puolella menestystä, mutta seuran naisten keskinäinen kilpailu on jäänyt todella vähiin, koska heitä ei juuri ole. Toki menestystä on tullut myös naisten puolella, sillä Matin Emmaleena on menestynyt myös Lapin ulkopuolella. Seuran naismenestys onkin ollut täysin Emman harteilla, mutta töitä tehdään naisten asioiden parantamiseksi.

Ei vain kesällä

Johtava lappilainen kesäsuunnistusseura menestyy myös talvella. Lapin hiihtosuunnistusmahtien OH:n ja S-2000:n varjossa Ponsi niittää menestystä nuorten sarjoissa. J-M korjasi viime talvena koko potin, voittamalla kaikki jaossa olleet Suomen mestaruudet. Kaksi henkilökohtaista ja viestikulta yhdessä pikkuveli Olli-Markuksen ja Ekonojan Jukan kanssa sai puheenjohtajankin toteamaan, että tavoitteet täyttyivät. Jukka ja Emma säestivät Juho-Matin menestystä hienosti omilla plakettisijoituksillaan.

Alkukauden tapahtumat

Kun Pellossa hiihdetään pääsiäisen tienoilla kilpaa, avataan samaan aikaan Etelä-Suomessa suunnistuskautta. Myös tämän vuoden kotimaisessa kauden avauksessa oli mukana ponsilaisia, tosin Olli-Markusta lukuun ottamatta menestys antoi odottaa itseään aina SM-pitkille asti. Jukan hieno kahdeksas sija ei kuitenkaan ollut ainoa uutinen, sillä samoissa kisoissa Juho-Matti joutui keskeyttämään kärkiletkasta. Jalka sanoi työsopimuksen irti ja lepoa tiedossa parisen kuukautta. Toivottavasti poika pääsee jaloilleen ennen syksyn SM-kisoja! Miestensarjalaisilla alkukausi on ollut tuntuman hakemista, sillä Anttia lukuun ottamatta kolme muuta ykkösviestiporukan miestä juoksee ensimmäistä vuottaan miesten sarjassa. Mitään näkyvää ei miesten kohdalla ole vielä saavutettu, mutta on jotain kuitenkin tehty, sillä kaksi miestä yltää online-rankilla 150 parhaan joukkoon tällä hetkellä.

Ponsi järjesti jokavuotisen kevätleirin aikaisempia kertoja myöhemmin vasta toukokuussa. Ydinporukka leireili tällä kertaa Mikkelin mäkisissä maisemissa. Lisää tietoa leirin käänteistä löydät puheenjohtajamme ylläpitämiltä seuran interaktiivisilta nettisivuilta. Sieltä löytyy myös paljon muuta tietoa, kuten ydinurheilijoiden profiilit ja keskustelupalsta, joka on osoittautunut hyväksi yhteishengen luojaksi, vaikka kaverit siellä toisia maan pinnalle tipauttelevatkin. Tsekkaa ihmeessä! Osoitehan on http://koti.mbnet.fi/anaeko/pelpo/.

http://www.pelpo.net/web/voimaa.html
© Antti Ekonoja () <URL: http://www.ekonoja.net>
Päivitetty: 2003-06-03


PelloPlast Metsänhoitoyhdistys Länsi-Raja Pohjois-Suomen Metsämarkkinat LKV Pellon kunta Songan Taimi Salmenpalon Saha Fin Forelia Noname Pekan GPS-seuranta