30.01.2004 16:44, Diagonaali
"Kaupunkilaislapsi ei hevin suksille hyppää":kirjoittaa Lapin Kansa tämänpäiväisessä numerossa. Pötyä! Hyvinhän on ainkin nuo poijjaat suksilla viihtyneet - vieläpä omasta halustaan. Siitä vaan samalaisa jaksoja päälle, niin rupee Tiomilan pitkäkin lyhenee.
Toisaalta SK kirjoittaa " Kuinka tiukkaan nakinkuorimaiseen hiihtoasuun sonnnustautuneet miehet hinkkasivat kymmeniä kierroksia kahdenkilometrin ladunpätkää. Valoja ei tarvittu. Hullun kiilto silmissä valaisi koko lähitienoon. Olisko ollu Ponnen ja OH:n miehiä, että rajansa kaikella kuiteskin.
29.01.2004 22:11, Leiriläiset Ylläkseltä
Kovaa on reenattu!
Kaitsulle pukkaa pitkää osuutta tiomilaan. Mies ei ole halunnu tulla ladulta ollenkaan poies. Ei vaikka isot reidet oli aivan hapoilla.
Mikolla meni tukka taakse ja ojentajat kasvo kaks senttiä tällä leirillä.
H-P on tyytyny perässä hiihtäjän rooliin.
Reenii on eniten kaitsulla ja neljään päivään n 15h per naama.
21.01.2004 21:28, Hasaa Emppu!
No niin!
Empulla eka maailmanluokan kilpailu takana...
Sijoitus hyvä, ainakin pirun hyvä lähtä ja loistava alotus kaikin puolin, vaikka tulos ei loistavalta näytä ja edes välttämältä tunnu. Mutta pää pystyyn ja haastetta muille sit pikalla...
20.01.2004 18:43, Antti
Onnea Empulle kohta alkaviin MM-kisoihin!
18.01.2004 22:30, Matti Nykänen
Elämä on ihmisen parasta aikaa!
Elämä on laiffii!
Jokainen tsäänssi on mahdollisuus!
"Se on ihan fifty-sixty miten käy."
"Huominen on aina tulevaisuutta."
17.01.2004 20:08, kummisetä
Onnea ja iloa Luistavia kelejä!Pispalasta kummisetä perheineen onnittelee LOISTAVASTA suorituksesta!!
Ja menestystä tuleviin koitoksiin!
12.01.2004 12:10, B.N.S. Kirakan Kiertäjät
Onnittelee "seuransa" jäsentä EMPPUA mahtavista suorituksista MM- katsastuksissa. Taistelu oli "seuran" nimen ja velvoitteiden mukaista. Eikun lippu korkeella mutta nöyränä kohti uusia unelmia. Samalla haluamme kiittää kaikkia harrastustamme tukeneita ja siihen uskoneita lajitovereitamme, ketään erikseen mainitsematta tai unohtamatta.
Nöyrä Kiitos!!!
11.01.2004 18:30, hoube
Heja Emppu!
Hieno suoritus ja katsastuksissa alisetettiin melkein jo allekirjoittanuttakin.
Nyt sit vaan hyviä omia suorituksia kehiin kotikisoissa...
Makellaki tais voitelu natsata!
11.01.2004 17:13, Antti
Onneksi olkoon Empulle! En ole mikään historian tuntija, mutta uskoisin Empun olevan kaikkien aikojen ensimmäinen ponsilainen suunnistaja MM-kilpailuissa. Ja onnea muillekin Kiuruvedellä menestyneille!
11.01.2004 17:02, Heikki Onnela
Mahtavat näytöt Juho-Matilta: eilen 10.1. kolmas ja tänään 11.1. toinen. Valitsijat eivät voi jättää Juho-Mattia rannalle Vuokatin Nuorten (alle 20-v) MM-kisoista.
Lämpimät Onnittelut tietysti Juho-Matille ja Taivaisten perheelle, mutta myös koko seuralle.
Katsotaan nyt sitten, miten valinnoissa lopullisesti käy.
10.01.2004 16:49, Antti
Ajoin tänään Ritavalkean hisu-uraston uudelleen kuntoon. Urat ovat nyt hyvässä kunnossa, joten siitä vaan reenaamaan! Karttoja meiltä tai Taivaisilta.
07.01.2004 12:58, Poliisiosasto
Terve!
Nyt sitten leirikuviot selkenee..
Ylläskievari on varattu Pellon Ponnen suunnistajille pe 23.1 - pe 30.1
Omat lakanat mukaan. Avaimet saa siitä toimistosta Äkäslompolon koulun kupeesta. Sen palkintokortin vois joku ottaa mukaan..
Itse leirille varmaan vasta su/ma, ja siitä eteenpäin tappiin asti.
Kaitsu on tulossa leirille jos joku sen vaan herättää! MäkiMixi on metsienmies, joka on siirtyny siiville, nyt siis lennetään jo!
06.01.2004 15:33, Onnea
Tapanille paljon onnea synttärien johdosta. Sarja vaihtuu ja vauhti kovenee.
04.01.2004 15:27, Antti
Ritavalkealle tehtiin tänään hisu-urasto. Duunareina allekirjoittanut, Veijo, O-M, J-M ja Make. Huomenna vielä käyn kelkalla vähän viimeistelemässä uria ja myös tulostan O-M:n piirtämät kartat. Siispä huomisillasta lähtien mahdollisuus reenata hisua kartan kera. Karttoja voi kysellä multa ja Taivaisilta.
PS. Ei tule kevyitä reenejä, sillä urat on kapeita ja pehmeitä! ;-)
04.01.2004 15:20, Antti
Leirin ajankohdasta:
Helmikuun alku tuskin onnistuu, kun kerran kortti on voimassa vain tammikuun loppuun. Ja siinähän on se huono puoli, että molemmat viikonloput olisivat jo täynnä (safarit, am-hisu).
Täältä pohjoisesta tuleva porukka tuntuu olevan kiinnostunut juuri viikonlopusta (arkipäivät koulua). Siis luultavasti viikonloppuna (pe-su) saadaan kyllä 7 henkeä kasaan, mutta arkipäivinä voi olla ettei kiinnostusta ole niin paljon. Tämähän ei haittaa mitään vaikkei majoituksessa koko aikaa 7 henkeä olekaan.
Koska 31.1.(tai 30.1.)-1.2. on Safarit-leiri, niin olisikohan meidän leirin paras ajankohta 23.1.-30.1. Eli perjantaina 23.1. alkas ja siitä sitten se 7 päivää eteenpäin. Ainakin avausviikonloppuna olisi varmasti porukkaa.
Itselleni tuo minun suunnitelma ei kyllä käy, mutta väliäkö sillä, pääasia että mahdollisimman monelle löydettäisi hyvä ajankohta. Tuo vois siis olla yks vaihtoehto, parempiakin voi olla.
03.01.2004 17:33, mättääkö
Mättäkö?
03.01.2004 01:08, Pablo
Palopäivystyksessä ollaan vielä...
Ja se ei ole avausosuus vaan 4. osuus!
02.01.2004 22:04, lord of the ring
Mikon nimi on listalla ekana!
Mikä lista, Idols listako?
02.01.2004 12:27, HouBe
Niin nyt vain ääntä kuuluviin...
Minä voin vaikka sit kysellä ja neuvotella tuota leiriä. Viiko 5 on ennen lapin safarit leiriä. Safarit leiri alkaa vissiin joko pe 30.1 tai la 31.1.
Voin tieten yrittää neuvotellä siitä seuraavaakin viikkoa (helmikuun alku), joka olis minulle hyvä Kemin amhisu-kisojen vuoksi..
Koska tuo on noin isolle köörille pitkä leiri niin kaikki vaan ehottaan mielipiteitä leiriajankohdasta. Mielellään hyvin pian, et paikat ei ole menneitä... Pankaa ehotuksia tänne keskusteluun tai mailatkaa minulle hoube@jippii.fi tai soittakaa! Mielellään viikonlopun aikana et vois kysellä jo maanantaina...
Tuo 7 päivää käsittää myös yhden viikonlopun, jolloin varmasti monella on parasmahdollisuus olla leirillä ja kun minulle ei varmaan oikein mikään viikonloppu käy niin äänestäkää halutaanko mukaan 24-25.1 31.1-1.2 ...
Sellanen järjestely voi olla mahdollista et ollaan esim. 5-6pv ja saadaan yksi ylim. henkilö tai jotenki silleen.. Riippuen tietenki majoitus kapasiteetista. Jos taas ei ole porukkaa tarpeeksi niin ollaan joskus saatu pidennettyä leiriä.. Mut sen kuulee sit ku sinne soittaa. Esityksiä kehiin!
Ps. Paavolalle ja Mäkimixille olen jo luvannu järkätä opiskelut pois edestä. Niin ja Kai Pablo Mäki-Paavolahan on Himangan 3 joukkueen kuningas avaamalla Keski-Pohjanmaan maakuntaviestin, eikä missään turhassa seurassa... ole Kattilakosket sun muut pilipalimiehet.
30.12.2003 16:22, TIEDOKSI
LYHYESTÅ VIRSI KAUNIS
Olli-Markuksen, Jukan ja Juho-Matin Viestiliigasta voittama palkintokokonaisuus YLLÄSKIEVARI KY:ssä on vielä voimassa 3.-31. tammikuuta 2004.Majoituspaketti on 7 vuorokautta seitsemälle hengelle. Pojat luovuttavat saamansa palkinnon Ponnen Suunnistusjaoston käyttöön. YLLÄSKIEVARIN osalta varauksista ym.asioista päättää Esko Tikkinen p. 016- 569371. Ekonojan Joukolla on palkintokortti p.0400-393525.
30.12.2003 11:00, Antti
Ja vielä nuista seuran leireistä sen verran, että toki niitä saa muutkin kun mie järjestää. Eli kun esim. H-P:llä tai jollakin muulla on hyvä idea johon vois yhdistää leiriä, niin siitä vaan järkkäämään. Seura kyllä osallistuu kustannuksiin ainakin joltain osin. Jos ja kun mie järkkään Tiomilan reissun, kevätleirin ja Jukolan reissun (ja aika lailla myös SM-majoitukset ja kyytit), niin koen että siinä on yhdelle miehelle ihan riittävästi. Näin talvella täytyy vetää vähän henkeä, jotta jaksaa kevään, kesän ja syksyn painaa hiileen. Kun vielä yrittää itse kilpaillakin...
30.12.2003 10:51, Antti
Aloha från Stockholm!
Joo ihan hyvä idea olis käyttää poikien voittama majoitus seuran leiriin, jos sille ei ole kerran muuta käyttöä löytynyt. Ja ennen tai jälkeen Safarileiriä on varmaan paras ajankohta. Viikko Safarileiristä näyttää olevan AM-hisuttelut, joten ehkä Safarin jälkeinen viikko olis paras ainakin näin Etelä-Suomesta katsottuna. Selviäis yhdellä matkustamisella. Toisaalta nyt mulla ei ole kalenteria esillä, joten en tiedä edes sopiiko itselle tuo helmikuun eka viikko (eikä välttämättä se edellinenkään), mutta vois kuvitella että monelle se olis hyvä viikko.
Järjestämiseenhän ei kai tarvi muuta kuin varata majoitus. Joten jos Taivaiset ja Jukka päättää lahjottaa palkinnon leiriksi, niin siitä vaan panemaan asiaa eteenpäin. Eli päätetään päivämäärä ja varataan majoitus. Varmaan löytyy halukkaita leireilijöitä sen verran että saadaan palkinto käytettyä "kokonaisuudessaan". Olikos se muuten 7 vrk 7 hengelle vai muistinko oikein? Ja sisälsikö muuta kuin majoituksen?
Gott Nytt År 2004!
29.12.2003 14:04, HouBe
Moro! Missä vika kun suksi ei luista?
Kyselin tuossa Taivaisilta sen 16 poikien voittaman Ylläksen leirin tilannetta...
SM-kisoissa ja marraskuussa Jouko mietiskeli palkinnon kohtaloa...
Silloin mietin että jos sitä ei saada myytyä niin ei kait sitä kananta hukkaan pistään. Jos se on kerta tammikuun voimassa, niin miksi ei järjestetä seuranleiriä siellä? Haloo!
OH:ssa meillä on sellanen järkisysteemi palkintoleirien suhteen, et ensiksi paikat täyttää ne, jotka sen leirin on voittanu ja sit loput paikat ne jotka pääsee kys. ajankohtana mukaan (edustusmiehistö).
Ja ei sitä leiriä ole hukkaan koskaan heitetty. Myyminenkin on ollut aina yksi vaihtoehto.
Tällaset talvileiritki on kesäsuunnistajan pk kaudella aivan loistava juttu! Ei kai ne kesä suunnistuksen huiputkaan turhaan käy lapissa tekeen hiihtämällä kunnon mättö viikkoja! Tärkeintähän leirienkin kohadalla on ymmärtää se miksi siellä ollaan ja mikä on leirien tarkoitus, ihan niin kuin harjoittelussa yleensä.
Eli jos leirille ei ole löytynyt muuta käyttöä niin esitän et järkätään seuran hiihtoleiri tammikuussa esim. ennen Lapin Safarit ryhmän leiriä Rovaniemellä (edeltävä viikko tms.)!
Jos leirille on parempaa käyttöä niin sit hyvä! Poikien voittama Kuusakievarin leiri on kuulema jo vanha kun ei olla oltu hereillä, hyvän leirin sinnekin olis varmaan saanu. Hyvänen aika!
20.12.2003 21:58, Kiitos
Kiitos, samoin myös Sinulle.
20.12.2003 16:17, Antti
Rauhallista Joulua kaikille seuralaisille!
13.12.2003 19:05, Lennä, Nykäsen Matti lennä!
Onhan se Nykäsen Mattikin Pontta edustanut vai oliko se Niemisen Toni.
Ja jo ollaan hyppyriä pykäämässä Ritavaaraan.
12.12.2003 23:37, Tietäjältä..
On se Mikko the Man, mutta miten on Mikon tilanne nyt. Harva sen tietää ja kaikille sitä ei kerrota!
Moniko seurasta tietää mikä on seuran kauden parhaan SM suorituksen omaavan miehen tilanne?
Ainoa mikä on varmaa,et MäkiMixi tekee loistokkaan comebackin, ajasta, paikasta ja tavasta ei vaan ole tietoa...
12.12.2003 23:29, HouBe
Niin sen verran täytyy noita KortSun pikkujoulun sopimusneuvotteluja täsmentää, kun olen ollut tätä miesten edustusporukkaa kokolailla hommaamassa, että olishan tuo Frank tullut meille jos ois pystytty antaa tarpeeksi. Eikä vaatimukset edes olleet mitenkään ylelliset kun ajatellaan et mies on maajoukkueessa!
No onnex Pekka paiskas kättä ja omiensanojensa mukaan halvalla lähti!
Pasihan on sit eri juttu, hyvä ettei ole vielä vienyt yhtään miestä pois!
Mitä naisiin tulee niin se on sit niin et ei enää välttämättä riitä, että ollaan johtava lappilainen suunnistusseura vaan asioiden hoitamiseen ja organisointiinkin pitäs paneutua paljon paremmin.
Me ollaan vielä pirun pieni seura, joka toimii hyvin alkeellisesti.
Jos ens kautta kattoo niin kova homma on jo nykyisessä miehistössä. Kehitystä ei tapahdu ilmaiseksi asioille ja asioiden korjaamiseksi pitää tehdä jotain. Koko sjsn pitää olla hereillä ja reagoida asioihin oikein!
Tamminen on kirjoittanut kirjaansa viisaan kiteytyksen...
Mukaudu tai kuole!
12.12.2003 23:22, Fäni
Kyllä Mikosta vielä suunnistaja saadaan:
http://www.suunnistus.net/suunta101/halloffame.htm
...ja takana monta nimimiestä!
06.12.2003 22:44, Antti
Hyvä aloitus hisukaudelle. Onneksi olkoon!
03.12.2003 10:06, !!!
Hyvä pojat! Hienosti pelaa tuo kabinetti politiikka. Tervetuloa Pekka!
Mutta koskas saadaan lettipäät Venlojen viestiin? Onko pikkujouluja vielä tiedossa? ;)
03.12.2003 09:47, Antti
Eilen oli KortSun pikkujoulut ja eipä sieltä ihan tyhjin käsin lähdetty.
Seuramme vahvistuu ensi kesäksi hisun MM-hopeamitalistilla Pekka Variksella. Ja kulkeehan tuo kesäpuolikin Pekalla varsin mallikkaasti.
Kaitsulla oli vielä kovemmat piipussa, kun yritti suuren osan iltaa puhua Ikosen Pasia ja Salmen Jannea meille. Ei ilmeisesti kuitenkaan vielä Pais ja Frank tarttuneet Pablon syöttiin. ;-)
02.12.2003 09:12, MAKE
Väärinkäsitysten välttämiseksi ilmoitan, että nimimerkki "tiedottaja" on minun tekstiäni. "Tiedoksi" jonkin muun.
Itse arvostan nöyränä ja kiitollisena Onnelan Heikin ja Lapin Suunnistuksen huomionosoitusta seurassamme tehtyä työtä kohtaan.
Lapin alueella jokainen suunnistusseura tekee arvokasta ja pyyteetötä työtä alueensa nuorten ja kaikkien kuntalaisten hyväksi, kukin omilla painotuksillaan, omista lähtökohdistaan.
Moni muukin seura on vuosien, ja viimevuoden aikana toimut ansiokkaasti omilla saroillaan. Tällä kertaa oli taasen Pellon onni nousta esille monien
hyvien "ehdokkaiden" joukosta. On hyvä ,että tuollainen "titteli" on vuosittain jaossa. Uskon sillä olevan positiivista vaikutusta seuran imagoon paikkakunnalla, kunnan päättäjiin ja suunnistusseurojen yhteistyö kumppaneihin päin.
Vielä kerran kiittäen tiedottaja, Make
01.12.2003 19:15, Tiedoksi!
En ole katkera mutta täytyy nyt sen verran asiaa täsmentää ja kritisioida, niin eihän tuohon yksinkertaisesti olisi muuta seuraa voinut edes valita! Ja jos ois valittu niin se olisi ollut Lapin Suunnistuksen kohdalta todella amatöörimäistä!
Pellon Ponsi on näkyny ja muistettu tänä vuonna monella tapaa. Positiivisessa mielessä ainakin monipuolisen menestyksn takia. Kaikki ei sitä huomaa, kaikille sitä ei kerrota jne. Mutta niinhän se on menestyvissä huippujoukkueissakin että tärkeimpiä pelaajia eivät ole välttämättä ne jotka ovat pistepörssin kärjessä, vaan ne jotka tekee sellaista työtä, jota moni ei huomaa. Mutta kun ollaan huipulla niin työ pitää tehdä entistä paremmin, jotta pinnat tulee jatkossakin kotiin. Tänä vuonnakin seuralla on ollut pirusti onnea mukana, lieneekö sitä aloittelijan tuuria vai mitä mutta sanotaanhan sitä niinkin, että hyvällä joukkueella on myös hyvää tuuria...
01.12.2003 18:43, ONNITTELUT SEURAVÄELLE
PONSI LAPIN SUUNNISTUKSEN TEHOSEURA 2003
Puheenjohtaja Heikki Onnelan nimeämä Lapin Suunnistuksen tehoseura vuonna 2003 on Pellon Ponsi.
..."PONSI, jossa varsinkin 16-
vuotiaiden poikien ryhmä on herättänyt valtakunnallista huomiota. Muutenkin Ponnella on ollut toiminnassa aktiivinen ote ja hyvä henki" Onnela perusteli.
Paras poikasuunnistaja oli Juho-Matti Taivainen, joka hankki hiihtosuunnistuksesta täyden potin eli kolme SM- kultaa.
Lupaavin oravanpolkusuunnistaja oli Taneli Pantsar.
Hisun SM- trioa Olli-Markusta, Jukkaa ja Juho-Mattia Lapin Suunnistus muisti ruusuin.
Edellisen kerran PONSI oli tehoseura v.1999. Kiekkokielellä "poika tuli kotiin" ja Jutilaa vielä lainatakseni " tämä kuuluu meille kaikille", mutta erityiskiitokset Antille, alkoihan Antin pj. kausi komeimmalla mahdollisella tavalla.
t. tiedottaja.
23.11.2003 08:23, Diablo
Ei tullut menestystä Kepardin sählyturnauksessa. Alkulohkosta mentiin jatkoon, mutta eka pudotuspelissä tuli turpaan 5-3. Muut oli parempia tässä lajissa. Meidän tiimiä haittasi aika lailla kahden avainpelaajan poisjäännit. Mutta taistelu oli hyvää ja siitä menestys ei ainakaan ollut kiinni. Taitoa olisi vaan tarvittu enemmän ja ehkä myös vähän parempaa joukkuepelaamista, sillä naisosaamistamme emme oikein osanneet hyödyntää. Lopullinen sija siis 9-16.
22.11.2003 23:16, Nuijamake
Säbäsählyä... Ponnen suunnnistajat pelas siis oikeeta säbää Tampereella, Kebardi- turnauksessa - Ainakin pudostuspeleihin asti.Varmasti näemme kuvin ja sanoin enemmän tuosta tuonnempana.
Sählyä - sanan varsinaisessa merkityksessä - pelattiin tänään myös Ponnella ns. (tosi)Tuska-turnauksessa (ainakin tuomarin näkökulmasta). Luonollisesti Pellon joukkue - Keltaiset kottikärryt voitti maksimipistein- tuomarista/reista huolimatta. Länsikairan pojista kukistu kaikki: Ylitornio,Kolari, Enontekiö ja muonio.Kaikilla tyttöjoukkueilla oli hauskempaa, Pellon tyttäret oli toisia.
Ps.omien työmoraalista voin taas kerran olla ylpeä. ps2. banketti on täälläkin menossa, siellä Irkku "tuomaroi" ja ainakin Karjalaisen Antin bändy soittelee.
21.11.2003 20:21, Antti
Emännän(tien) värväysosaston aktiivisuus palkittiin hyvissä ajoin ennen pelien alkua. Nyt on nainen sähläämään ja eka pelin alkuunkin melkein 13 tuntia!
19.11.2003 23:07, Heija Hisu-P
Niin sitä pittää verkostomarkkinointi taitaa olla päivän sana mutta ongelmana on se ettei pysty lupaan tarpeeksi ku Kaitsu ei ole tulossa.
Yleinen suuntaus tuntuu olevan se että kun Kaitsu on Levillä niin naisetkin menee Leville!
No jos Tampereen Areenalla ei nähdä Kaitsua ja naisia niin Hullu Poro areenalla nähdään Pablo & naiset!
19.11.2003 22:46, Heija Hisu-P
Niin sitä pittää verkostomarkkinointi taitaa olla päivän sana mutta ongelmana on se ettei pysty lupaan tarpeeksi ku Kaitsu ei ole tulossa.
Yleinen suuntaus tuntuu olevan se että kun Kaitsu on Levillä niin naisetkin menee Leville!
No jos Tampereen Areenalla ei nähdä Kaitsua ja naisia niin Hullu Poro areenalla nähdään Pablo & naiset!
19.11.2003 22:38, Hisu-P
Vai ettei ponsilaiset meinaa saada naisia mukaan sähläämään.. No onneksi meikäläinen on aloittanut tarvittavat tukitoimet tässä asiassa: Naistentanssit on laitettu jo kalenteriin ylös ja muitakin keinoja voidaan tarvittaessa käyttää.. Puhelinkin soi jo uhkaavan usein.
H-P:kin lähti maakuntakierrokselle, joten eiköhän Tampereella ole lauantaina kenttä täynnä naisia sähläämässä tai siis pelaamassa sählyä!!!
19.11.2003 18:25, larde
miten saadaa litnsaajat kuriin ammatti koulussa?? opettaja on epätoivoinen.
vastauksia saa laitaa
l_multala@jippii.fi
(vastauksai nopeasti pleas)
19.11.2003 18:24, larde
miten saadaa litnsaajat kuriin ammatti kouluss?? opettaja on epätoivoinen.
vastauksia saa laitaa l_multala@jippii.fi
(vastauksai nopeasti pleas)
19.11.2003 15:48, Niin tarvitaan!
Kun Ponsi yrittää ujuttaa muut solmuun suunnistajien sählyturnauksessa Tampereella ensi lauantaina. Riveistä puuttuu mm. kaikkien aikojen legendaarisin HiPa:lainen Kaitsu Pablo Paavola.
No joukkue yrittää päästä turnaus tunnelmaan mukaanm, mutta niistä suunnistajatytöistä en tiedä kun Kaitsu ei ilmesty italiano pulisonkeineen paikalle! Woeh! Eih!
No ennakkosuosikin paineita ei tarvi ainakaan ottaa ku ei osata muutaku sählätä!
Playboy eri boy.
14.11.2003 21:54, Kiitos onnitteluista!
Onnea aina tarvitaan!
14.11.2003 19:43, Nimipäiväsankari
Paljon onnea Irkku.
13.11.2003 20:25, B.N.S Kirakankiertäjät kiittää
Pääseura Pellon Pontta saamastaan tuesta ja huomionosoituksista.
13.11.2003 18:37, Tornionlaakso 13.11.2003
Pellon Ponsi palkitsi parhaat urheilijansa stipendein. Parhaan nuoren palkinnon sai Olli-Markus. SM- menestystä saavuttaneista suunnistajista palkitiin Juho-Matti, Olli-Markus ja Jukka.
Johtokunnassa jatkavat suunnistavista Tapani ja Tarmo.
PS. kiitokset Veijolle,joka välitti ko. "yllätyspalkinnot" asianosaisille.
31.10.2003 20:46, Veijo
Hyvä juttu Tornionlaaksossa Ponnen suunnistajien päättäjäisistä. Kiitokset tiedottajalle.
28.10.2003 23:25, HouBe
No niin nyt on sit päättäjäiset täällä Jyskylä akselillaki vietetty. Ite ei valitettavasti virallisiin kerinny mutta hyvältä se kakku maistu täälläkin.
Kausi meni mielestäni jaoston kohdalta aikalailla tuubiin. J-M sai henkilökohtaista kultaa kaulaan ja Olli & Jukka otti omansa hisu-viestissä. Muut nuoret kossit kehittyy kovaa vauhtia.. ihan hyvältä siis näyttää tulevaisuus. Miehissä oltiin ihan kansallisessa käressäkin jo mukana. Ja veteraani osastoki kunnostautu. Jukolassa ja SM-viestis päästiin tavoitteeseen ja nuoret onnistu hyvin. TapKe futiscupista lisää mainetta, mammonaa ja monenlaista pr:ää.
Tuli voittoja, tuli tappioita, mutta silti pitää olla erittäin tyytyväisiä.
Nöyränä ensi kauteen katseita kääntäen ja hyvin menneestä kaudesta kaikkia tukijoita ja taustajoukkoja kiittäen tahdon muistuttaa että määrätietoisentyön täytyy jatkua..
Paljon on vielä parannettavaa, mutta paljon on vielä otettavisskin..
Ensi kesän pitkään kilpailukauteen valmistutuminen lienee jo käynnissä..
Minä taidankin tästä pikku hiljaa alkaa suksia suolta lumille.
Kiitos kaikille!
27.10.2003 21:20, Diablo
Päättäjäisistä nyt kuvia netissä. Kaikille reeni-intoa tulevaa kautta varten!
26.10.2003 16:12, B.N.S Kirakankiertäjät kiittää!
Ponnen ansiokas suunnistusvuosi sai arvoisensa päätöksen kun tänään kokoonnuimme Raijan, Veijon ja Antin kotiin muistelemaan menneitä ja suunnittelemaan tulevia. Kiitokset vieraanvaraisuudesta! Haluamme kiittää myös kaikkia tukijoitamme ja kannustajiamme! Erityiskiitokset mainiolle puheenjohtajallemme, managerillemmme ja urheilukaverillemme Antille!
25.10.2003 17:50, JKO
Harjoittelu ensi vuotta on aloitettu. Nyt on periaatteena hitaasti, mutta varmasti. Ja kun on pohjalla ei suunta ole kuin ylöspäin. Tiomila tavoitteena...
20.10.2003 18:03, Ehkä, ehkä ei mutta...
Onnea futareille! Onnea myös seuran suunnistajille! Ponsi vuoden 20003 SM- pisteiden sijalla 41!!! Edellään juuri ja juuri "legendaarinen" Nouski.Takana mm. maankuulut; LUS, OK -77, Paimio, MS- Parma Suunta 2000, OH, Kangasala SK, Ähtäri, LänRa etc, etc... Kemijärvi...Lapin Veikot.
20.10.2003 14:17, Rasputin
Pablo, tuo Himangan teini-idoli, tule ja vie herrasi kukkaiskedolle.
20.10.2003 14:17, Mestari joukkueesta
Tietääkseni ainakin 4 on kannalla.. KYLLÄ!
Et se tilanne tiedoista!
20.10.2003 00:34, !!!
KYLLÄ
19.10.2003 20:56, ???
EI
05.10.2003 21:43, Kuokkavieras
Eikö tällasta hurjaa menestystä yleensä seuraa kiertopalkinnon kylvettäjäiset..
Sehän on perinne, traditio!
05.10.2003 21:28, Diablo
Lisäsin juttuihin tarinaa upeasta TapKe FutisCupin voitosta. Ponsi sai huipusti näkyvyyttä!
27.09.2003 20:02, Silminnäkijä
Sali/bodytreeneissä 8 kovakuntoista PelPoa + yksi uusi vahvistus Eestistä.
23.09.2003 14:39, JK
Ei ole Sodankylän alaosaston miehet eksyneet. Pitää tehdä töitä välillä ja Jani kuulemma rakentaa jotain veret seisauttavaa lukaalia.
Niin ja itsellä vielä mieltä järkyttää ajatus, että ensi vuonna ollaan jo ikämies-sarjassa. Jos sitten menis paremmin
21.09.2003 23:13, Pablo
Vai on H-P siirtynyt astetta kovempiin aineisiin...
Huomauttaisin myös, että Suomen laki kieltää sen kuten moniavioisuuden!
20.09.2003 10:25, Kuntopuntari
Kaitsu on kuulema kovassa kevätkunnossa näin syksyllä.
Mäkimixi on huonossa kunnossa tämän viikonlopun... juhlinnan jälkeen.
Antti on metillä ja H-P on menny sekasin.. Marista..
Kotilehto on nyt eksyny täysin Harjun Jania ettiessä ku miehistä ei ole kuulunu mitään. Toivottavasti miehet on muistanu ottaa paljon lämmintä vaatetta mukaan ku enää ei tule vain pelkästään kylmääsuihkua vaan myös kylmät ilmat.
16.09.2003 11:35, Diablo
Suunnistusjaoston kokous pidetään sunnuntaina 21.9.2003 kello 15.00 kirjastolla.
06.09.2003 22:40, Pablo+Mix
Onneksi olkoon kaikille kisoissa pärjänneille. SM-kisoissa pistetään paremaksi kaikki mukaanlukien me.
06.09.2003 21:58, Raija ja Veijo
Paljon onnea KLL:n kisoissa menestyneille.
04.09.2003 23:04, Pablo
Lyönnissä ollaan ja pizzaaaa menee aina, vaikka ei ois tarvetta. rasvaprosentti melkein hoopeen tasoa, ja kunto käyrä kovempi niinkuin muutkin...
Mitkä pikaluistelijan reiskat tuo mix omaakaan kun tänään laajavuori loikittiin ylös 10 kertaa ja kävi se myös ultraäänessä ja laskettu aika on parin viikon kuluttua, että korjataan se poika kotiin ponnen porukalla!!!
04.09.2003 22:59, Centteri!
Terve!
TapKeen valmistautumisleiri käynnissä. Mehän lähetään Ponnen porukalla
voittaan suunnistajien futisturnaus Paimioon 4.10.2003. Ei muuta ku mitalijuhulat pystyyn!
Kake on iskussa ja Mixi jumalaisessa lyönnissä! Hakkaa päälle Ponsi! Hasaa!
Harju olis kyl armoton pakki ja Kotilehto olis optimi mangeri. Vejoki sielt pakiksi! Hasaa!
Sipilä jo mukana, armoton pakkikalusto!
03.09.2003 14:31, Hö!
Italiassa, Alessandro Paavolan synnyinmaassa, toi ei ole mitään normaalista poikkeavaa!
03.09.2003 12:55, Kimmeli
tässä olis yks linkki:
http://www.oulunpizzeriaromeo.fi/
Käykää kattomassa kohta "Perhepizzat", siinä on jo Pablollekin haastetta:
27.08.2003 09:41, Seppo Räty
Huonon menestyksen koittaessa joukkueen johto astuu tarvittaessa kehiin, miten on Jukka paljonko tykitit? Kulkiko juoksu, löytykö lippu?
Sullahan vitonen menee alle 15, jopa ylikin.. :)
27.08.2003 09:37, Kisakäv(el)ijä
Joo kyllä sitä vissiin pitää radallakin tosiaan liikahtaa jos meinaa menestyä.. Eihän siitä haittaakaan ole. Sen on huomannu maamme suunnistushuiputki kun tuli MM-kisoissa oikein henk. koht tuo Paissi pyytään ratavetoja juokseen (1500, 3000).
No kyllä ne suomalaiset varmaan Tampereen maastoissa pystyy vastaan ja siellä missä pitää todella suunnistaa. Mut esim Sveitsis vauhti oli aivan surkeaa, juoksemalla jäivät.
Mitä noihin iltarasteihin tulee niin eelen tääl Rois ol sellanen suuren maailman meininki ku saakeli mies tulee suoraan lipulle niin ei lippua näykkään. Oli kerätty jo pois vaik metässä oli ainaki tusinan verran porukkaa! Tulokset saatiin kuitenki..
27.08.2003 08:44, Diablo
Katselin eilen illalla tv:stä, että eikö se Mixi olekaan tulossa normaalin SM-kisoihin, kun tuolla Pariisissa esteitä juoksee. No, se olikin lopulta Keskisalon Jukka. Huomattavaa yhdennäköisyyttä. Ehkä ne kuiten erottaa tuosta juoksuvauhdista, eikai se Jukka sentään Mixin kyydissä pysyisi, vaikka aika hyvin kenialaisten vauhtia kesti? ;-)
26.08.2003 19:01, JK
Sotilaiden MM-kilpailut on pidetty ja menestys ei ollut ihan odotettu ainakaan näin valmennusjohdon näkökulmasta. Maastot ja kartat oli hyvät, mutta vauhti ei riitä. Kehitys näyttää kulkevankin siihen suuntaan, että radalla pitäisi viitonen mennä viiteentoista ja jos haluaa voittaa alle. Ja tuo vaatimus pätee joka maastossa. Eli maastossa juoksun lisäksi on juoksuvauhtia haettava myös tieltö ja radalta. No onneksi asioista voi oppia ja suunnitelmat jatkoon on jo tehty. Onnittelut hyvästä menestyksestä syksyn kisoissa. Toivottavasti homma natsaa myös SM-kilpailuissa.
22.08.2003 20:32, Raija
Kirjoitusvirheistä ei näköjään pääse. Kunta tarkoittaa kuntoa.
22.08.2003 20:30, Raija
Keskiviikkona tuli melkein kahden tunnin lenkki. Eipä ilman suunnistusta tee tuollaisia lenkkejä. Siellä aika kuluu aivan huomaamatta ja kilometrejä tulee. Saas nähdä, miten kunta taas talvella laskee.
21.08.2003 11:30, Tapani
Olipa mukava suunnistaa Tuomovaaran kartalla pitkästä, pitkästä aikaa. Kiitoksia Kirakan kiertäjille.
On hyvä harjoitella eri mittakaavoilla jo iltarasteilla ei sitten tule niin suurta vaihdosta isommissa kisoissa.
20.08.2003 22:54, ???
ILTARASTIT, 20.08. KITTISVAARASSA - B.N.S Kirakan Kiertäjien TOSISUUNNISTUS
A- Rata 7.45 km
Lähti 2 ilman aikaa 2
Antti Ekonoja, Veijo Ekonoja
B- Rata 5.91 km
Lähti 13
1. Taneli Pantsar 57.23
2. Pasi Romakkaniemi 1.00.23
3. Emmaleena Matti 1.06.08
Eelipekka Matti 1.06.08
4. Lauri Huhta 1.07.18
5. Vesa Joona 1.08.23
6. Pirta Koivuranta 1.18.21
Tuomo Korteniemi 1.18.21
7. Ari Takalo 1.18.38
8. Tapani Takalo 1.18.58
9. Nils Henriksson 1.26.05.
10.Eeva Aska 1.50.16
Raija Ekonoja 1.50.16
C- rata 3.55 km
Lähti 9, (ilman aikaa 1)
1. Krista Joona 38.05
2. Maunulat 41.31
3. Tarja Alaniva 43.19
4. Tellervo Uusitalo 49.21
5. Mikko Aska 56.11
6. Syväniemet 1.16.35
Eetu Pantsar
D-rata 2.10 km
Lähti 8 (assistant A 3)
1. Juhani Aska 21.17
2. Jyri Uusitalo 23.02
3. Rita Hiltunen 36.52
Katri Uusitalo 36.52
4. Jere Pantsar 40.19
5. Anni Pantsar 40.40
6. Aapomikko Matti 42.28
7. Gunnar Falk 43.20
A Ilkka Aska
A Jaana Pantsar
A Tarmo Uusitalo
B.N.S Kirakan Kiertäjät kiittää suunnistajia mielenkiinnosta Sprintti- ja tosisuunnistustapahtumia kohtaan ja toivottaa hyvää kuntoilusyksyä kaikille mukana olleille.
18.08.2003 22:53, Diablo
Jottei tule väärinkäsityksiä, niin kerron että pihtileimaus ei ole siitä syystä, että emit-ajanotto ei pelaisi. Viime viikollahan se ei onnistunut koneessa olleen vian takia. (Ja etenkin ohjelman puutteellisten käyttöohjeiden takia, jotka vieläpä itse olin tehnyt. Nyt ne on päivitetty ajan tasalle.) Vika on nyt korjattu, tai ainakin koneen kaatuessa ajat eivät katoa bittitaivaaseen. Emit ja sitä myöten väliajat palaa kuvioihin varmaan ensi viikolla. "Tosisuunnistuksen" luonteeseen kuitenkin pihtileimaus sopii paremmin, onhan karttakin vanha. Kyllähän tälläkin viikolla varmaan ajat saadaan, käsiajanotolla. Väliajat jää vaan uupumaan normaalista.
18.08.2003 21:37, B . N . S
Tällä viikolla iltarastit järjestetään Kittisvaaran purupolun parkkipaikalta. Ratoja on neljä kappaletta, A, B, C ja D. Tapahtuma on " Tosisuunnistus " -nimeä kantava. Pisimmät radat( varsinkin A-rata ) on todella vaativa sisältäen useita reitinvalintavälejä, johon eivät edes ratamestarit pysty varmuudella nopeinta reittiä sanomaan. Vielä kun lisätään, että A-radan noususumma on yli 300 metriä, voi syystä sanoa, että rata koettelee suunnistajan niin fyysisiä kuin suunnistustaidollisia osa-alueita. Lyhyemmät radat ovatkin sitten helppoja ja turvallisia. Maastosta voisi sanoa, että alue on aika hyvä tyyppimaastoharjoitus SM-normaalimatkalle; rinnettä ja avokalliota löytyy.
Iltarastikutsu:
Radat ja maksut: Radat ovat A- ja B-radat vaikeita, reitinavalintoja ja lyhyitä välejä sisältäviä. B- ja C -radat ovat helppoja ja turvallisia. Aikuiset 2€, alle 16v ilmaiseksi.
Kartta ja maasto: Kartta on kuusivärinen, vuoden -85 suunnistuskartta, jonka on kartoittanut Ari Korteniemi. Karttoihin on päivitetty käsin suurimmat muutokset ( lähinnä polut ) tällä viikolla. Karttaan voi kyllä lisätä, että se on erittäin hyvälaatuinen, ottaen huomioon sen, kuinka vanha kartta on. Nykypäivänäkin näkee heikompia karttoja kuin tämä on. Maasto sisältää rinnettä, kivikkoa, kuivaa ja vähän kosteampaa suota sekä pienipiirteistä avokalliota.
Opastus: n. 5km. Pellosta pohjoiseen.
Leimaus: Pihtileimasimet
Lähtöväli 18.00-20.00
Ohjeet, tulokset: Ohjeet Infotaululla kilpailukeskuksessa, tulokset...
Toimihenkilöt:
Kaikki tekee vähän mitä huvittaa +
Ratamestarit: Juho-Matti ja Olli-Markus Taivainen
Tervetuloa syysraikkaaseen metsään toivottelee kestävyysurheilutiimi B.N.S Kirakankiertäjät.
PS: mustikkaakin maastosta löytyy kellä on aikaa syödä. Vadelmapensaisiinkin voi joku tarkkakatseinen törmätä.
PPS: Pisimmältä radalta löytyy lintuperspektiiviä. ( Erilaisia maastotyyppejä silmänkantamattomiin )
18.08.2003 14:04, Pellon liikuntatoimi onnittelee
ONNEA MAAKUNTAVIESTIN VOITTAJILLE!Voitokkaan maakuntaviestijoukkueen kakkukahvit keskiviikkona 20.8 iltarastien yhteydessä Kittisvaarassa.
Tervetuloa!
18.08.2003 11:46, Veijo
Kunnanjohtaja Tapani Melaluoto soitteli heti aamulla minulle ja onnitteli maakuntaviestin voitosta. Tapani pyysi välittämään parhaimmat onnittelut kaikille joukkueen jäsenille ja taustajoukoille mahtavasta suorituksesta.
18.08.2003 00:08, Make
Ei mikään loser.
HouBe veti "yksiköllä" -
Ponsi paidassa Lapin läänin kingiksi.
Parasta lappilaista (ponsilasista) osaamista myös henkilökohtaisella tasolla. Onnea HouBe!
17.08.2003 22:57, Ankkuri of Losers
Onnittelee niin ikään hienosta suorituksesta. Saitte jotain tavoiteltua ja himottua! Muistakaa ens vuonna voi taas tapahtua kaikenlaista... niin kun et allekirjoittanut oli jo osallistumassa yhden suunnistajan etsintöihin mutta ehti onnexi vain sadanmetrin päähän kilpailukeskuksesta.
Tästä päivästä jäi sit sen verran käteen et kunto on ihan jees ja valmentajan pelisilmää löytyy vaikka lippu ei sit löydykkään. No ei se mittään saipa syyä ravintolan vararikkoon oli nimittäin iiiso näläkä!
Ähhämissä sit seuraavan kerran, toivottavasti Ponsilaisilla samanlaiset menestys juhulat sielä. :)
17.08.2003 16:57, Make onnittelee!
SE ON SIINÄ!! Yhden unelman täyttymys!
Lapin paras suunnistustiimi - Pello ja kaikki Ponsi.
Pellosta löytyi tänään Lapin korkeinta ja tasaisinta suunnistusosaamista - Maakuntaviestin voitto! Syvä kummarrus ja onnittelut jokaiselle tiimin jäsenelle yhdessä ja erikseen. Yhdessä te teitte sen! Nauttikaa... ja eiku nöyränä kohti uusia haasteita ja unelmia.
13.08.2003 21:57, Diablo
Tämän päivän iltarasteilta ei sitten saatu tuloksia, saatikka väliaikoja... Syynä ohjelman kaatuminen useamman kerran, vika kuitenkin todennäköisesti tietokoneessa. Ensi kaudella suunnistusjaostolla on oma kannettava, jos mielipiteeni saa vähänkään kannatusta syksyn kokouksessa. Jo toinen kerta kun iltarastien tulokset katosivat...
Tällä kertaa katoaminen oli vielä suuri harmi, koska liikkeellä oli ennätysosanotto. Karttojen tulostusmäärästä ja niiden uudelleen käytöstäkin voin päätellä, että osallistujia oli 60-70. Hieno määrä! Ja järjestelytkin olivat kuin isoissa kisoissa. :-)
Mutta eipä tämä nyt loppujen lopuksi niin suuri "tappio" ole: iltarasteilla tärkeintä onkin kuntoilu ja onnistumisen elämykset, eikä todellakaan se, että mikä aika oli tai monenneksiko tuli. Kilpailut on erikseen. No harmi kuitenkin, toivottavasti ei tule toistumaan, pitää yrittää virittää kone toimivaksi ens viikoksi...
11.08.2003 21:24, B.N.S
Tämän viikon iltarastit pidetään Lempeän koulua ympäröivässä kangasmaastossa. Alueesta on valmistettu uusi, 1:4-6 000-mittakaavainen kartta, joka on päivitetty ja tarkistettu muutamia päiviä ennen tapahtumaa. Matkat ovat lyhyehköt, sprinttityyliset ja radat ovat nopeatempoiset. Itse maasto onkin sitten helmi, hyväpohjainen, pienipiirteinen ja vaihteleva; löytyy kangasta, avokalliota, korttelia, vähän tiheikköä ja jopa rinnettä. Radat ovat turvalliset, sillä joka puolella karttaa on jokin selkeä pysäyttäjä. Radat ovat vaativa n. 3km, keskivaativa 2-2,5km, helpohko alle 2km ja helppo 1,5km.
Kartta on ehkä maailman ensimmäinen paintbrush-ohjelmalla piirretty kartta, jonka on valmistanut Suojuotti 12.8.2003, eli edellisenä päivänä ennen tapahtumaa.
ILTARASTIKUTSU:
Radat ja maksut: Vaativa, Keskivaativa, Helpohko, Helppo. Aikuisilta 2€, alle 16v. ilmaiseksi.
Ilmoittautuminen: Paikanpäällä toimitsijoille
Leimaus: Emit
Kartta: Kuusivärinen, 1:4-6 000/5m., 8/2003
Opastus: Lempeän koululta, n. 7km. Pellosta pohjoiseen
Kilpailukeskus: Lempeän koululla
Lähtöväli: 18.00-20.00
Ohjeet, tulokset: Ohjeet ilmoitustaululla, tulokset ilmestyvät mm. Pellon Ponnen suunnistusjaoston sivuille väliaikoineen.
Pukeutuminen, pesu ja WC:t: Pukeutuminen joko kotona tai omissa autoissa, pesu ja WC:t kotona
Toimihenkilöt: Kartoittaja, ratamestari, maalitoimitsija ( Plus muutenkin vähän yleismies Jantunen )
Olli-Markus Taivainen
Valvoja, osakartoittaja, pysäköinti
Juho-Matti Taivainen
Lähtö: Soili-Iiris Taivainen
Tuomarineuvoston pj.(muut jäsenet nimetään 13.8.2003), kilpailunjohtaja: Markku Taivainen
Pysäköinti: Kilpailukeskuksessa
Tervetuloa uudelle kartalle sähäkkään sprinttitapahtumaan
T: B.N.S Kirakankiertäjät
08.08.2003 10:22, Aarni
No niin. Nyt selvisi asuntoasiakin. Täältä tullaan, Kortepohja.
04.08.2003 21:45, Diablo
Tämän viikon iltarasteilla (6.8.) Mellajavaarassa paikalla myös suunnistustarvikkeiden myyjä.
04.08.2003 10:16, HouBe
Terveiset taalta sevitsistä! Edellisenkerran oltiin Itävallan Alpeilla ei Sveitsissä. Pahoittelut!
Mäkeä löytyy ja hellezzä riittää...
30.07.2003 14:03, HouBe
Terveiset täältä aurinkoisesta Söldenistä Sveitsin Alpeilta.
Eilen tehtiin Huhtasen ja Karin Tuomaksen kans 8h vaellus alpeille. Vallotettiin sellanen 3300 vuori! Siinä porukassa oli muitakin kuten Mixi mut pojat tippu jo alku matkasta ja joutu perustaan oman tiimin. Hyvältä tuntu koko reissun vaikka vuoristossa ollaankin. Reidet meni vaan kipeeks kun laskeutuminen oli aikas tiukkaa. Hengenlähtö oli tosi lähellä kun eksyttiin jäätiköllä huonosti merkityltä reitiltä, saatiin aikaan puolen kymmentä kivivyöryä! No lisää siitä sit joskus myöhemmin. Kari oli helisemässä mutta kyllä se Huhtanen oli vielä minukain astetta kovempi, tosin oon vetäny tiukempaa settiä kuin hän. Ei siinä tänään lepäillään ja kierrellään Söldenin alppikylää tytsien kans.
Suunnistus reenit on ollu aivan buenoa jne, tällanen reissu pitää tehä toistekin. Enää ei harmita edes tunturin väliin jääminen.
Joo tässä voi vetää ihan paineetta tunteella tuon loppukauden. Ihan hienolta se täälläkin tuntuu kun miehet on noteerannu hisumiehen kesällä. Kosiskelujakin on sadellu... :)
Okei mut huomenna Italiaan jne.
Jes! Pidetään lippu korkeella!
Ps. Mixi yhtynee terveisiin.
21.07.2003 20:20, JK
Pellon Ponsi oli hyvin edustettuna viikonloppuna Kuusamon kisoissa. H-P:n ja Mikon hyvä kunto todettiin koko PV:n ryhmän toimesta ja miehistä kyseltiin ihan vakavissaan. Varsinkin H-P:n sunnuntain juoksu sai hyvän arvosanan. Eli näkyvyyttä alkaa olla. Loppusyksyltä on lupa odottaa vaikka mitä. Suunta on oikea. Toivottavasti itsekin alkaa saada homman taas toimimaan. Vielä tänään kyllä Vuokatin vaaran rinteissä ylimääräiset kilot tuntui...
18.07.2003 23:09, Hyvä Aarni!
No niin ei muuta kuin Mustosen poika KortSun listoille..
17.07.2003 12:20, Aarni
Sainpa tuossa pari päivää sitten kuulla päässeeni Jyväskylään psykologian opiskelijaksi. Pitäisi suunnistusharrastuksen alkaa osoittaa taas pieniä elpymisen merkkejä. Kunhan nyt vain saisi asunnonkin sieltä Jyväskylästä...
05.07.2003 11:27, Diablo
Lisäsin Kainuusta muutaman kuvan sivuille. Tästä lähtien kuvia pitäisi tulla sivuille hiukan tiiviimpään tahtiin, kun jaostolla on nyt oma digikamera.
26.06.2003 20:38, Yllätysvalmis?
Nyt ollaan sit pantu seura jo vissiin mieleen ku mainitaan oikein jo Viestiliigan sivuilla ennakkosuosikkien mukana joukkueena jota kannaattaa seurata. Yllätysvalmis Pellon Ponsi.
Aloittaja Mixi on herkässä, miehen mahakivut on muuttunut nyt kestokurkkukivuiksi. Kipuja oli jo ennen Jukolaa.
Paavola on reenannu kaikessa hiljaisuudessa. Eihän sieltä kisamaastosta kehtaa kovin huudella. :)
Antti kävi kääntymässä PSM kisoissa Jussina ja Ankkurilla on päntiöjakso reeniä takana.
Jumi on voimaa ja voima on nopeutta!
Tsekkaa ite: http://www.suunnistus.net/viestiliiga/
26.06.2003 00:34, Turhaa spekulointia..
mutta spekuloimpa kumminki! Oli A-rajan ylittäjä siis voittaja vetäny tasasta ykköstä koko ajan kun rastiväliaikoja kahtelin. Mitä nyt pieniä pyörähyksiä loppupuolella. Tapanani ei ole vetää isompia johtopäätöksiä iltarasteista mutta kun voittajan tietää niin herää väkisin kysymys että, josko sittenkin, josko sittenkin "jäähdyttelijä" miehellä olis ollu tilaa edustamansa seuran ykösjoukkueessa Jukolan viestissä?
25.06.2003 22:53, Pokkana mukana
Oli muuten työläät iltarastit tänään Mellajavaarassa - erittäinkin A-rata. Rinnerasteja oli tuhottoman paljon ja vielä ketjussa.
On vain taas jälkiviisaasti myönnettävä edeltä elänyt pelko siitä, illan omasta hyvästä alusta huolimatta, että molempien Veijojen armoton tuhovoima, kummankin omalla tavallaan, jossakin kisan vaiheessa ehkä iskee päälle. Kotiin ei kuitenkaan jäädä!!
Raijan kahvipullakin tarttui maalissa kuivaan kitalakeen - kiitos vaan siitäkin!
Mutta mutta, on se vain niin hauskaa - tämä harhailu - kauniissa kesäillassa!
25.06.2003 00:02, Kalevan Rastiviesti
Juhannuksena on prepattu tulevaa. Mixi ja Kai Pablo Mäki-Paavola on vetäny nelejän illan reenisetin kilapilukeskuksen läheisyydessä. Miehet on kuulemma merkkailleet reviiriään ja jättäneet merkit ruokavaliostaan. Tankkauksesta homma ei kuulema ole kiinni. Leiri oli kuulema sen verta kova et vielä tiistaina Mikolla oli vähän vaisu fiilis.
Ankkurilla on alueen kartta opeteltuna muistissa.
19.06.2003 16:07, Diablo
Tekevälle sattuu!
Totta on, että järjestäjien olisi tarkistettava koodit huolellisesti, ettei määritteisiin tule vääriä numeroita. Kuitenkin vaikka kuinka tarkistelisi, niin joskus se virhe saattaa kuitenkin jäädä, niin kuin eilen.
Ollaan jatkossa kuiten huolellisempia! Tämä nyt on kuiten pieni haitta kun väärä koodi oli "vain" iltarasteilla. Nykyään suurissa kisoissa on alkanut tulla koodivirheitä hälyttävän paljon, vaikka on valvojia yms.
19.06.2003 13:37, Harhailtu on!
Vaikka se kuinka vituttaakin että liput ja rastit on päin persettä niin elämä on silti laiffii.
Täytyy muistaa että ihminen ne rastitki on laittanu ja nekin on erehtyväisiä. Se ei ole mitään uutta et iltarasteilla joutuu harhaileen, sillä vaikka rastit on helposti löydettävissä, mättää hommassa aina jokin. Tämä on sit kokemuspohjainen kommenti iltarasteilta ympäri maan.
Perseily kilpailujen järjestämisessä on yleistyny jopa arvokisoissa, joten se ei ole enää mitään uutta et homma ei välttämättä ole niinkuin pitää mut siihenkin on varauduttava. Eihän se oma suunnistussuorituskaan aina mene niin kuin olis toivonu, vaikka kaikki järjestelyt oliski viimisen päälle!
Sehän tuo vaan itsevarmuutta kun tietää järjestäjien kämmänneen ja ite on saanu ne kiinni siitä kämmistä.
19.06.2003 09:47, Harhailija
Huolellisuutta rastittajat!
Kaikkihan pidämme siitä, että iltarasteillakin rastiliput löytyvät suunnilleen kartan osoittamasta paikasta. Lisäksi näin emit-kaudella pelkkä näkö- tai "kuulohavainto" ei enää riitä, vaan tilannetta voi kuvata mahdollisuuksiltaan ja poluiltaan ahtaaksi. Siksipä toivottavaa on, että lätkän rastitunnus jatkossa, myös numeroltaan, on maastossa sama kuin mukana raahatuissa rastimääritteissä. Oletan, että tällainen jäntevä toiminta on vähentämässä minunkin harhailua ja ehkä näin koko rastitapahtuman kokonaiskestoa !!
18.06.2003 07:33, Diablo
Tuossa Jukolasta kiitoksia jakaessa oli unohtua yksi tärkeimmistä.
Veljekset Jolma Ky sponsoroi matkan polttoaineet, josta suurkiitos heille!
17.06.2003 20:09, Jukola
Ponnelle kirjattiin ainakin yksi koko viestin nopein rastiväliaika, sillä vain ankkuriosuudella ollut rastiväli tuli Pohjoiseen.
Novikovkin oli jääny seurojen kovimpien miesten mittelössä Ponnen taakse. Maailman kärki ei siis ole kaukana, vain sellasen 18 ja puolen minitsin päässä. Sprintissä vain 2 ja puolen minitsin päässä!
No yhteydenottoja muista seuroista satelee, mutta missä on sponsorit?
Kyllähän nuita pään silittelijöitä riittää ja hyvä niin mutta kun...
16.06.2003 08:28, Diablo
Jukolan reissu on nyt onnellisesti takana ja kädessä loistava suoritus, sija 144. Tavoite (150) siis täyttyi ja oltiin reilusti paras lappilaisjoukkue. Ensi vuonna sitten yritetään pinnistää 100 parhaan joukkoon. Kakkosjoukkueeseen ei ankkuria löytynyt, joten sen meno katkesi kuudennen osuuden jälkeen, sija oli tällöin 868. Kilpailunumeroa (942) parempi sekin.
Sijoitusveikkauksessa näytti käyvän niin, että minun oma 149 oli lähimpänä, joten palkintona ollut Pentikin muki menee sitten mulle. Ilmeisesti hyvä sija yllätti monet, kun vain yksi veikkasi sijaksi parempaa, mitä se meille lopulta tuli. Ensi vuonna sitten uusi kisa.
Toinenkin "kisa" kisapaikalla ilmaantui kun Kotilehdon Jukka toi uuden kompassin ja ilmoitti, että sen saa se jolla on paras kilometrivauhti. Tämäkin kamppailu ratkesi niukasti minun hyväksi, kolmen parhaan vauhdit olivat: mie 6,83 min/km, Mixi 6,95, H-P 6,97. Kiitos Jukalle palkinnosta!
Ja lopuksi kiitos kaikille matkassa olleille. Oli mukava ja menestyksekäs reissu! Ja vielä suurkiitokset Matin Markulle auton lainasta.
Hyvää kesän jatkoa!
14.06.2003 23:39, Jukola
Ei toimi online seuranta! Ei tiedä nyt mikä on Mixin tilanne!
14.06.2003 21:39, Janne
185 on se semmonen.
14.06.2003 21:37, Arska
Yli tuhansien osanottajien jouksosta saavutaan maaliin sijalla 300.
14.06.2003 21:33, Tappi
Kakkonen hakee omaa sijoitustaan eli paras joukkue on 217.
14.06.2003 21:33, Aarni
Kakkosen kakksososuus heittää veikkauksen 165.
14.06.2003 21:31, Jonetski
PelPon paras joukkue tulee maaliin sijalla 226.
Tarkoittaneeko tämä sitä että ykönen hylätään/keskeyttää ja kakkonen nousee näinkin korkealle?
14.06.2003 21:29, Ankkuri
No niin ilta hämärtyy ja kisapaikalla kuhisee... Terveiset täältä Ponnen Jukola valvojaisista, seurateltalta.
Mixi on itsevarmasti tyrkyllä viidenkympin sakkiin. Kotilehtokin on doupannu ittensä sellasen lyöntiin et kyllä me ainakin sinne 170 päästään.
Kun nuo muut ovat veikanneet pienempiä numeroita niin heitän tälläsen erittäin realistisen välimallin, johon päästään vaikkei onni niin suosisikaan.
Aika näyttää... ainakin juoksijoilla on lisäpanosta kilometrivauhdin suhteen.
14.06.2003 09:40, Mixi
PelPo 235.
13.06.2003 20:35, Taneli
veikkaan sijaa....155
13.06.2003 11:27, Iltarastikävijän kumppani
Veikkaan sijaa 125.
13.06.2003 10:55, pelimies
veikkaa sijoitukseksi sijaa 204.
13.06.2003 09:09, Diablo
Ykkösjoukkueessa osuusmuutoksia:
Jukka ja Lari vaihtaa paikkaa, koska Jukka on sen verran kipeänä, että 12km:n osuus olisi liian rankka.
12.06.2003 19:58, Itarastikävijä
Arvioin sijoitukseksi 188.
12.06.2003 18:27, Diablo
Ei ole vielä löytynyt henkilöä tuohon Herra X:n paikalle. Eli, jos jollakin on halukkuutta juosta aloitus- tai ankkuriosuus Ponnen kakkosjoukkueessa, niin mulle voi ilmoittaa, puh. 040-7331536. Kovin on myöskin vähän vielä sijoitusveikkauksia (tällä hetkellä palkinnosta kamppailee vasta 4 henkilöä), mutta veikkausaikahan kyllä loppuu vasta lauantaina 23.00. Veikkaukseenhan saa osallistua kaikki halukkaat.
10.06.2003 17:15, Markku Kuure
Terve vaan!
Kiitos ponsilaisille runsaslukuisesta osallistumisesta Rastipäiville. Toivotan menestystä Ponnen Jukolaseitsikoille. Olkaa ylpeitä, että teillä on kaksi joukkuetta mukana. Unohtakaa jossittelut -kuka kuuluu ykköseen?- ja keskittykää suunnistamaan jokainen rastiväli huolella.
10.06.2003 12:51, ....................uri jatkaa...
Joukkueen menestys kulminoituu viidennelle osuudelle. Kansa odottaa virheetöntä suoritusta!
Pitääkö tässä heittää nyt täysin tuollanen leiristä leiriin kesäloma?
Hyviä leiriejä hyviä leirejä, Jukan tuntien, mutta miten on löytyykö lippu Sulkavan maastoissa... Virheetöntä suoritusta odotetaan myös toiselta osuudelta. Yöjuoksua on ilmeisesti harjoiteltu henkensä uhalla Sodankylän saluunoissa.
Kait tässä pitää itehhi alkaa tankkaan et jaksaa vetää puolitoista tuntia virheittä.
Kovimmat paineet on kuiten Mixillä,joka on uhonnu olevansa parempi kuin viimeinen avausosuudelta tulija. Kaitsu, "puun numero" on ollu koko viikon äitin pizzapöydän ääressä, joten ehkä tässä kuullaan vielä suvivirttä kun Kai Pablo Mäki-Paavola tykittään naureskellen vaihtoon... pitää Kaitsu syödä pastaa että jaksaa!
09.06.2003 17:14, Jukka
Tarjolla harjoittelumahdollisuuksia ja valmiita harjoituksia. PV:n suunnistusryhmä leireilee Juhannuksen jälkeen eli 23. - 27.6. Lappeenrannassa ja Sotilaiden MM-kilpailuihin Liettuaan lähtevä joukkue 18. - 15.7 Kajaanissa.
Lappeenrannassa on ainakin taitoharjoituksia Ruokolahden alueella ja Kajaanin kuviot selviää myöhemmin kun saadaan leirijärjestelyt selväksi.
Ja koska Hiisi on siipeillyt hyvin ryhmän leirejä sama onnistuu myös Ponnen suunnistajille.
Jukolan sijoitus veikkaus 159.
09.06.2003 16:51, Veijo
Ilman isompia pummailuja sijoitus tulee olemaan 165. Täydellisellä suorituksella vielä parikymmentä sijaa parempi. Suunnistuksessa ei ikävä kyllä taida koskaan tulla aivan täydellistä suoritusta, varsinkaan Jukolassa. Usko on kuitenkin luja, koska porukka tuntuu olevan nousukunnossa!
09.06.2003 14:26, Kalle Ankk...
Kyllä me viime vuotista parannetaan...
Tällä vastauksella voitan varmasti! :)
09.06.2003 11:53, Raitsu
Miepäs veikkaan sijoitukseksi 190.
08.06.2003 20:32, Diablo
Ja vielä sen verran, että pistäkää veikkaukseen oma nimi, jotta tiedetään kelle palkinto ojennetaan. Tietenkin on vielä epäselvää kumman joukkueen uskotaan paremmin menestyvän, kun ei ole vielä tuo kakkosen kokoonpano selvillä, sillä Janin lähteminen on vielä epävarmaa. Se selviää varmaan huomenna.
Alustavasti se näyttää kuiten tältä:
Jani Harju tai Herra X
Aarni Mustonen
Jouni Takalo
Ari Takalo
Tapani Takalo
Jukka Ekonoja
Janne Niva
08.06.2003 20:27, Diablo
Lupasin silloin Lumi-Toukolan aikaan, että Jukolan aikaan pannaan uus sijoitusveikkaus pystyyn. Nyt lähimmäksi arvannut myös palkitaan. Ja koko kisa on täyttä huumoria, eli ei oteta veikkausta niin vakavasti, sillä omaa joukkuettahan on hiukan "tyly" veikata. Eli siis, Ponnen parhaimman joukkueen sijoitus hakusassa!
Itse laitan rohkeasti 149. Pitäähän siihen uskoa, että tavoite saavutetaan, vaikka ikäviä loukkaantumisia/poisjääntejä muista syistä jälleen tuli.
08.06.2003 20:22, PJ
Jukolan ykkönen juoksujärjestyksessään:
Mixi Mäki-Ullakko
Jukka Kotilehto
Antti Ekonoja
Lari Huusko
Veijo Ekonoja
Kai Paavola
H-P Pukema
08.06.2003 15:12, hehheh
niin että huhuh!
07.06.2003 17:00, Diablo
Edellisessä viestissä joku hiukan kritisoi Ylitornion miesten radan matkoja. Omalta kohdalta voin kuiten todeta, että tämän päivän miesten rata oli kyllä todella hyvä. Oli suunnistusvaativuutta, pahimmat risukot oli kierretty ja noususummakin oli kohtuullinen. Nousuahan aina tulee Ylitorniolla väkisinkin, kun vaarat on sen verran jyrkkiä ja parhaat pisteet on kuiten vaarojen päällä. Ja jos normaalin ohjepituus on 1.20 (niin kuin mie ainaki luulen), niin 70% siitä taitaa ollakin melko justiinsa Markon voittoaika. Tietysti kansallisissa miesten voittoaika ei taida nykyisin enää juuri koskaan olla tuota 1.20:tä, muuta ko katsastuskisoissa. Kiitokset siis Kuuren Markulle hyvästä radasta! Toivottavasti huomenna on vaan entistä parempi.
06.06.2003 10:14, LänRan kisat
Taas siellä puhutaan paskaa! Nuo miesten matkathan on normaalimatkoja! Ainakin monissa kisoissa niitä pidetään normaalimatkoina. Minä en lähe SM-Normaaliin kun siellä on matka kuitenkin reilusti yli kympin.
03.06.2003 17:03, WM
Jutuissa ja kuvissa nyt H-P:n kirjoittama alkuperäinen juttu "Nuorta voimaa Pellosta!". Juttu julkaistaan lyhennettynä lähiaikoina ilmestyvässä Lapin Suunnistuksen tiedotuslehdessä. Alkuperäinen kannattaa ehdottomasti lukea, sillä lehteen tulevaa juttua on lyhennelty melko ronskilla kädellä.
03.06.2003 10:40, Ranki
Korviini kantautui seuraavanlaista tietoa:
Ponnen munkkimies Pukema on kiivennyt muiden hämmästykseksi sijalle 75, tämän hetkisellä rankilla. Mäki-Ullakon säestäessä mahallaan sijalla 120.Lappilaista suunnistusurheilua seuraavat pitävät asiaa kovana juttuna, toisin kuin todelliset "asiantuntijat" eli lehtimiehet, jotka eivät edes tiedä minkälaiset suoritukset ovat sijoitusten takana. Yhdestäkään korkeisiin rankipisteisiin johtaneesta kisasta Pukema ei ole antanut haastatteluja lehdelle. Mies sanoo hisu-satsarina kuitenkin et se riittää et maailmanhuiput Ikosesta lähtien noteeraa miehen pelokkaasti...
No huuhhuh!
02.06.2003 22:15, Diablo
Jätkien juoksu sitä vastoin oli kaikkea muuta ko säälittävä. Oli kyllä ihan hieno fiilis olla kisapaikalla, kun miehissäkin Ponsi pääsi esille ja noteerattiin. Ja suht lähellä oli kolmaskin finaalipaikka, itse ilman paria pikku virhettä olisin juuri ja juuri saattanut ehtiä 15 joukkoon. Tästä on kuitenkin Ponnen suunnistajilla hyvä jatkaa kohti Jukolaa ja muita tulevia kisoja. Jukan SM-pitkän plakettisija ja nyt H-P:n ja Mikon finaalipaikat antavat potkua muillekin! Ja Empulle pikaista paranemista!
02.06.2003 22:10, Diablo
Harvinaista herkkua Ponnelle ja yleensäkin Lapin Suunnistukselle miesten sarjan A-finaalipaikat, mutta ei mitään mainintaa H-P:n ja Mikon loistavista sprinttisuorituksista alueen lehdissä, eli Lapin Kansassa ja Pohjolan Sanomissa. Melko säälittävä esitys, Vauhkonen oli vielä kisapaikallakin, mutta eipä kyllä sanaparia edes vaihtanut meidän kummankaan menestyjän kanssa. Tällä tavallako sitä Lapin Suunnistusta tehdään tunnetuksi? Säälittävä esitys!
29.05.2003 22:52, PJ
Lisää Jukola-valintoja:
Am-kisojen perusteella Jukolan ykköseen on valittu Paavolan Kaitsu. Kaitsu veti sekä pikalla että viestissä perusvarmat suoritukset, mitkä katsoin olevan sellaiset, ettei meiltä löydy yli 6 miestä, jotka nopeampaa juoksisivat. Kaitsu juoksee Jukolassa jonkun osuuksista 4-6.
Lisäksi valitsin joukkueeseen itseni vanhojen näyttöjen pohjalta. ;-) No, ei nyt ihan sentään, kunto tuntuu tällä hetkeltä jo siltä, että H-P:n ja Mixin jälkeen taistelen varmaan Ponnen 3. parhaan miehen tittelistä. Jukolassa toivon olevani jo "entisellään". Menen samoille osuuksille Mixin ja H-P:n kanssa, eli 1-3 tai 7.
Siis kolme paikkaa jäljellä... Tornionlaakson rastipäivillä/Suunto Games näytöillä ratkaistaan loput paikat.
Mutta ainakin kaksi miestä meillä tuntuu olevan huippu lyönnissä. H-P veti pikamatkalla kyllä niin kovan suorituksen (aika olis jääny lopun virheen puuttuessa jopa tasan 23 minuuttiin), että siihen olisi saanut olla moni mies yrittämässä. Muhiiko Ponnelle miesten A-finaalipaikka SM-sprintissä?
Mixi puolestaan juoksi viestissä todella hyvän ajan, kun vielä ottaa huomioon sen, ettei ole kertaakaan ennen Ritavaarassa juossut. Muut jäivät jo lähdössä kuin seisomaan.
Eipä muuta ko yritetään me muut haastaa nämä meidän kaks kovaa ja sitä myöten päästä hyvään Jukola-iskuun! Itse ainakin aattelin YT:llä pistää H-P:lle kampoihin oikein tosissa rapean viikon päästä. Kartallakin pitäisi nyt pysyä edellis vuotta paremmin ko se on Larskin tekemä.
Reilut kaksi viikkoa alkukauden päätapahtumaan jäljellä... Kuunnellaan ko kunto nousee! ;-)
28.05.2003 15:28, RINTTI KULKEE PELLON JUNNUILLA
Ruottin puolella Seskarössa Ponnen junnut näytti rinttisuunnistuksen mallia: Eelipekka oli 14- sarjassa ylivoimainen mm. V-P Saarela jäi 1,7 km matkalla 2 minuuttia!
Eetu voitti 12- sarjan yli minuutilla!
Olli-Markus voitti toistamiseen Särkäniemen huvipuiston rintin Mansessa eikä voitto siäläkään ollu ees hiinä ja hiinä, favoriitti olikin nääs!
Niin ja... Ponnessa suunnistustaitonsa jalostanut Oulaisten huima-Teemu pisti myäs Seskarössä riviin kaikki, ruottalaisia myäten pääsarjassa! Varmaa muitaki hyviä suarituksia on ollut mut nää paikalliset meediat kerto.
Jätkät on kunnossa, mitä sitä siikritissä pitää, pietään vaan kiinni plaanista!
28.05.2003 14:29, Ranki
Käydäänpä nyt pientä spekulaatiota ennen SM-sprinttiä kun näitä miesten paremmuksia on joskus vertailtu täälläkin palstalla. Rankisijoituksista hekutus on viimeaikoina jäänyt vähemmälle, mutta nyt tulee...
Mikä onkaan tilanne miehissä...
109 Pukema
145 Mäki-Ullakko
347 Paavola
405 Ekonoja
(558 Kotilehto ja 668 Harju)
et onko homma nyt kääntymässä päälaelleen?
Pukema antaa kyytiä satsareille...
25.05.2003 21:18, Diablo
Pellon AM-kisoissa on sitten Kaitsulle laitettu sellaiset puitteet pikamatkalle ettei jää enää selityksille tilaa. Nyt on pakko onnistua. Matkahan on tietenkin se Kaitsulle passeli pika eli 4,4km, mutta tärkeämpää on se, että äiti on tehnyt kisaravintolaan myyntiin PIZZAA! Kaitsu voi siis milloin vaan käydä tankkaamassa varastot. Nyt on siis Kaitsulla todellisen näytön paikka!
25.05.2003 17:30, Case Merirastit
Siellä se meijän ho.. hoijjaa kaksikko oli taas juoksennellu pitkin poikin Himankaa. Eilen se Mäki-Ullakkoki uhos et kyllä pitäs hoitaa, mutta ei. Mies ei saanu Jokikuonaa aisoihin vaikka vakuutteli edellisenä iltana keskittyneesti että Jokikuonan kuona- aine virtaus joessa on pysäytetty. Mutta mitä vielä? Mixi nöyrty nyt kyllä kaikenlisäksi kohtuuttoman paljon! Siellä se MäkiMixi oli ennakkosuosikkina Keski-Pohjanmaalaisessa lehdessä uhonnu et lopetan jos en voita. Yksi meistä on siis poissa! En sit tiedä kävikö se Kaitsu sen Mixin lopettamassa mutta ei silläkään ollu kulkenu vaikka oli pikamatka. Eihän sitä ilman pizzaa pikamatkaakaan jaksa oli Kaitsu kisapaikalla virkkonu. Kauas jäi Kaitsu takapihallaan ja sano viikolla vielä et Mikkonlahella pojat Mikkonlahella...
23.05.2003 21:07, WM
Seuran leiristä juttua kuvien kera Jutut ja kuvat -osiossa.
23.05.2003 16:50, Niinpä!
Tietämättömille tiedemiehille:
http://batman.jypoly.fi/~89978/fcrupu/fcrupu.htm
23.05.2003 14:38, Peesi
"Ois Pukemankin hyvä siirtyä B sarjaan (beesari sarja), kun ei muuten näytä toi suunnistus kulkevan."
Tuon yo kommentin kirjoittaja on tietämätön asioista tai ei tunne FC RuPun tapoja. Rupun eräs tärkeimmistä 'prinsiipeistä' on PEESI ON POIKAA. Käykää tsekkaamassa rupun sivuilta. Etsivä löytää.
23.05.2003 14:26, Harju löytyny
Suunnistajaa etsittiin Jyväskylän seudulla
Pelastushelikopteri ja poliisikoirapartiot etsivät kadonneeksi luultua suunnistajaa Jyväskylän lähistöllä myöhään eilisiltana. Laajemmat etsinnät oli määrä aloittaa tänään puolilta päivin. Operaatio voitiin kuitenkin peruuttaa, kun juuri niiden alla etsittyyn mieheen saatiin yhteys.
Jyväskyläläisen Suunta 101 -seuran iltarasteihin Sarvivuoren maastossa kaupungin eteläpuolella osallistui noin 280 suunnistajaa. Etsinnät alkoivat illalla, kun mies ei ilmaantunut maalipaikalle.
Suunnistusreitin maasto on kallioista. Siksi pelättiin, että suunnistaja oli eksynyt tai loukkaantunut vaikeahkossa maastossa.
Jyväskylän poliisin mukaan etsitty pohjoissuomalainen mies oli vierailulla Jyväskylän seudulla. Hän lähti sukulaisensa kanssa iltarasteille ja palasi maastosta tyytyväisenä majapaikkaansa kierrettyään reitin.
Samannimisiä henkilöitä on Suomessa kahdeksan. Poliisi sai illalla yhteyden kuuteen. Seitsemäs nimikaima tavoitettiin aamulla ja rastit kiertänyt mies viimeisenä vasta puoli tuntia ennen suuretsintöjä.
Suunnistusseuran edustaja Rauno Veijola korostaa, että kaikissa suunnistuskilpailuissa ja iltarastitapahtumissa osallistujien pitää ilmoittautua järjestäjille maalipaikalla.
Eilisillan iltarasteilla kolme suunnistajaa unohti syystä tai toisesta ilmoittautumisen. Kaksi heistä tavoitettiin puhelimella. Yhden puuttuvan nimen vuoksi piti aloittaa etsinnät
23.05.2003 11:43, A>B
Ois Pukemankin hyvä siirtyä B sarjaan (beesari sarja), kun ei muuten näytä toi suunnistus kulkevan.
22.05.2003 14:17, Kevättä housuissa!
Kuka on tuo Pellon Pukema? Pellossahan ei asu Pukemia mutta Pontta edustaa joku Pukema.
Ei siinä kovin pehmeä voi olla kun suunnistustossun alle jää.
On se vaan ihmeellistä tuo maailman meno kun sitä ei koskaan tiedä missä se eukko odottelee.
Mitä tuohon heikkoon eukkorastikuntoon tulee niin parempi kevättä rinnassa kuin kevättä housuissa. Pukemahan oli kukistanu jonkun palomiehen eukonetsintä rasteilla. Kyllähän se palomieskin tulis kovaa kun löytäis sen todellisen kevään.
22.05.2003 13:59, Kevättä rinnassa
Ei hyvältä näytä, kun pellon rinttimies Pukema on ihan love! Mies on ihan tossun alla, vaikka mies ei ole mikään pehmeä mies (omien sanojen mukaan) niin uhkas lopettaa kesäsuunnistukset kokonaan ja alkaan perustaan perhettä. Syynä tähän ratkaisuun lienee heikko tuloskunto eukkorasteilta, mutta mitä sitä nyt turhia satsaamaan kun oma eukko jo odottelee jossain..
22.05.2003 12:19, Hyvä Masa!
Näyttää Masa kuitenkin uskaltautuvan pitkänmatkan SM.iin. Ei jää keskittyyn AM- pikoihin.
ps. saahan "miehet" parempia rankipisteitä kun Masa tulee taso nostaan.
21.05.2003 16:07, hö!
Mitä se Kivelän Masaki tuonne miehiin on tulossa, juoksis poika junnusarjoissa sillä AM-kisoissa taso nousee taivaisiin kun Mäki menee Ullakolle Kaitsu kiskasee sokan pois niin letkut heiluu valtoimenaan. Silloin on kuulkaa leikki kaukana ne isojen miesten kisat ja miehessä pitää olla mittaakin kun Kaitsun meinaa haastaa!
OH ei uskaullaudu viivalle viestiin. Selittelevät ettei ole miehiä. Siinäs näitte, isojen miesten kisat!
21.05.2003 11:51, Valkolakkeja suunnistajille!
Suunnistusharrastuksessa mukana olevat Pellon uudet ylioppilaat: LAURA-KAISA, MATTI ja JOUNI ja onhan Perälän HEIKKIkin iltarasteilla aika ajoin vieraillut.
"Ylioppilas, hoi!
Mikä päähäsi tuon lakin toi?
Taito,tieto ja ahkeruus arvaan.
Ne onnea tuovat lisääkin varmaan.
Vielä pitkälle pääset sä,
viisas ja fiksu ystävä".
B.N.S. Kirakankiertäjät onnittelee!!!!
20.05.2003 22:32, Mäki
-Ullakko Mikko eikä jalka liikahda ylä-eikä alamäessä, silti miehen urakäyrä näyttää ylöspäin. Mies joka vetää ryteiköissä kuin Kannukseen eksynyt idänpikajuna! Ei perhana, todellinen satsari! Ei niin kuin pizzasantsari Kaitsu, jolla paloletkut ovat jäykistyneet väärässä paikassa, eikä vaan kule. Ties vaikka jauhesammuttimeen on jääny sokka päälle :)
19.05.2003 18:46, Diablo
Meinaako se Jani jättää kaikki näytöt yhden kortin varaan, eli Tornionlaakson rastipäivien sunnuntaille? Kannattisko tulla kuiten helatorstaina "kotimaastoihin" näyttämään?
19.05.2003 13:34, Summa summarum
Yhteen vetoa faktoista ja fiktioista :-)
Joko se Harju menetti menetti ne povatut yöosuudeT. Tosin niitä tarvittiin näköjään kaks miestä korvaamaan. Annetaan Harjulle vastavuorosesti osuudet 4-5.Niin enää kutonen jää jollekkin "aurinkolasimiehelle", niistä ei kaiketi pulaa. Ja koko tiimi mahtuu Mikon escorttiin.Säästöä. :-)
19.05.2003 00:47, PJ
Ponnen leiri takana ja ensimmäiset Jukola-valinnat tehty.
Ykkösjoukkueeseen on valittu Mikko Mäki-Ullakko ja Hannu-Pekka Pukema. Miehet juoksevat 1-3 tai 7 osuudella.
Mixi näyttää tällä hetkellä olevan seuran paras mies normaalimatkalla, siitä osoituksena todella hyvät suoritukset Eukkorasteilla molempina päivinä.
H-P taas näytti sprinttikiertueella pystyvänsä lähes Suomen kärjen vauhtiin ja kun kestävyyskin tiedetään ennestään kovaksi, niin valinta oli helppo. :-)
Viisi paikkaa ykkösessä on siis edelleen vapaana. Tasaista on...
18.05.2003 15:39, ???
.........soassa, vielä ainaki viikon......
17.05.2003 23:00, "KAMU"
Taitaa olla HARJU noista nimistä ainoo, joka vielä pystyy nauttiin lajista kun lajista, vieläpä kilpaurheilusta,oli kesä tai talvi.
17.05.2003 22:07, Suuria on nimet!
Mutta missä on Harju?
17.05.2003 16:30, Olinhan siellä minäkin!
Jos tarkoitat vuotta 1986 ja II Nuorten Suurkisoja Lahdessa. Tosin,en aivan nuori silloinkaan, enkä pelkästään suunnistuksen tai yleisurheilun parissa.
Mutta muistatko mikä oli kisamaskotin nimi? Mikä suunnistustapahtuma siellä oli ensikertaa, ketkä siinä juhli ja ennenkaikkea mistä PIIRISTÄ?
Toisaalla mukana oli myös mm. nimet: Jousimaa, Kytölä, Lillak, Ruotsalainen, Ylöstalo, Keskitalo, Suhonen.
Vanhan mielikuvani mukaan, olivat muutakin tehneet kuin istua palautelleet.
16.05.2003 21:41, Suurkisat!
Mie muistan silloin junnuna ku oltiin menossa Suurkisoihin ne oli vissiin Lahessa tai jossain. On sulla Jani vanhat näytöt nyt meillä on lajina suunnistus eikä mikään yleisurheilu, jossa tarvitaan isoa persettä että jaksetaan istua palauttelemassa säälittävän lyhyien vetojen välissä!
15.05.2003 19:09, meän oman lehen lukija
Nuoret suunnistusurhomme näyttävät menestyvän urheilun ulkopuolellakin.
Pelto Gospelissa räväytti yhtye "Elämän kävyt" menossa mukana mm. Mäkikyrön Matti - suu ja Karjalaisen Antti - johtokitara. "Tyyli vaihtelee rajusta mätöstä hempeisiin slovareihin."
Juho-Matti ja Ari menestyivät Taloustietokilpailussa.Yläasteen parhaan ja kolmannen kunniakirjat ja valkoiset kirjekuoret ojennettiin ajankohtaisten talousasioiden "asiantuntijoille".
Hyvä jätkät!
Niin... ja Ponsi tuikki Pohjantähden Rasteilla.
15.05.2003 15:52, ...luottamus on kova
...ainaki muila minua kohtaan. Kumma jos minun ei piä kohta juosta niitä kaikkia ossuuksia??nämä pikkuset kylä kisat ei saa kaikkea suorituskykyä kohilleen, vaan olen suurkisojen mies!! se on tullu osoitettua jo useita kertoja! onneksi seurassa on vielä semmosiaki henkilöitä jokka voivat huoletta antaa tuki tylppää, mutta muistakaa en ole ikinä potkassu vastapallosta ohi... ja sehän on osa tämän harrastuksen suolasta
13.05.2003 22:11, WM
Am-kisojen sivuilla nyt karttanäytteitä ja muutakin lisäinfoa. Mm. pikamatkan kisa on rankikilpailu.
13.05.2003 13:36, vierailija
Pistäkää Harjun Jani tokalle osuudelle jukolaan, niin siinähän samalla tulee teilläki tuo yö-osuus hoidettua. Kolmas osuus pääsee irti aurinkolasit päässä ..heheh.. ;-)
13.05.2003 12:24, JK
Se saksalaistyyppinen mies on vieläkin kylässä. Nimi on Wolfgan Överi. Se paha vieras, sykkeet pysyy makuullakin PK 1 alueella ja mies on montussa.
No onneksi se ei ole ekaa kertaa vierailulla. Oireiden poistoon löytyy konstit.
Pakko toivoa, että ensi viikon ampumasuunnistuksen sm-kisoissa se ei enää roiku mukana. Upinniemessä on kuitenkin maasto hyvä (eli ei polkujuoksua).
Näytöt on vielä antamatta, toivottavasti saa annettua. Nyt vaikuttaa masentavalta.
13.05.2003 11:55, Etupeesissä
Pukeman suorituksiin olen jäävi ottamaan kantaa, mutta kuten mies futiksessa sanoo että mulle voi aina pelata niin kertoo jotain. Sen verran mies on jo haastellu ettei lähde Eukkorastien henk.koht. kisaan kilpailumielellä vaan vetää ns. lepinä.
Vähän jäi sellanen kuva nuista Pyssy mieheistä että huhhuh. levossa se kunto nousee. Ei pojat paineita mutta tossunkin pitäs kulkee kuukauden päästä.
MäkiMixi Paavola akseli on alkanu hermoileen... Miehet kävi vetään nelijä tuntia reeniä eilen valtaosin suunnistusta. Poikien ego on kasvanu kaikista saavutuksistaan ja saavuttamatta jäämisistä niin paljon, että jätkät ei enää tunne, näe eikä ota edes kuuleviin korviinsakaan (olivat muutama tunti aikaisemmin ainakin toiminnassa) seurakaveria!
Jos nyt Harjun Jukola paikkaa saa spekuloida niin kyllähän se Janin paikka on varma! Pitäähän siellä jonku telttaki pystyttää ja sinut on koulutettu siihen!
Paavolalla taas on huippu juttuja ja panketissa mennään kovaa, erittäin piiiitkällä liiuulla. Kaitsu tuumas piiikku kisoissa että pitäs vissiin syödä vähemmän pitsaa niin kulkis, no sen sanonnan jälkeen miehen pitsan syönti tahti on vain tiivistyny! Faktat faktoina kaitsu on liian hidas sprinttiin ja kestämätön normaalille. Pikamatkat kulkee jos on tuuria.
Mitä näihin veteraaneihin tulee niin miehet vetää entistä vakavammalla huumorilla. Vejo huutelee Pellossa jo että Varokaa pois alta, täältä tullaan valonnopeudella.
Mäkikyrökinhän on nähty lenkillä ja se mieshän ei lenkkeile ellei ole kunossa!
12.05.2003 17:53, perässä hiihtäjä
kattelin Janin menoa Kempeleen Sprintissä kahden minuutin päästä(alussa). Hyvinhän se jalka nousi mutta meinas pentele sitte loppumetreillä houkutella allekirjoittaneenkin väärään suuntaan.
10.05.2003 21:55, Diablo
Ponnen miesten tilanteita:
Jani, kauden aloituksesi ei vielä aivan vakuuttanut. (Nimi tuli kyllä tulosliuskalla heti vastaan ja ehdin jo tuulettaa, mutta sitten huomasin aloittaneeni listan lukemisen väärästä päästä.) Minuthan tuo suoritus jo kyllä vakuutti, mutta käy vielä joku kisa ennen Jukolaa vakuuttamassa muutkin epäilijät kunnollasi, niin voidaan sitten siunata sulle se pitkä yö, ykkösjoukkueessa tietenkin!
Kotilehdolla oli käynyt kylässä joku mies, jonka nimi kuulosti vähän saksalaistyyppiseltä. Tämä mies oli kuulemma vienyt kunnon lähes kokonaan, joten olkaahan muut ponsilaiset varuilla ettette juokse samaan miinaan. On se kyllä kumma ettei majurilla ole vielä miinat hallussa...
No leikki leikkinä. Oulun eka päivä oli ollu maastojuoksukisa ja Janin ja Jukan laji on kuitenkin suunnistus. Veikkaan, että Pyssykylän duo näyttää vielä kyntensä!
Sitten etelään. Hoube näytti olevan ihan positiivisessa kunnossa jo tässä vaiheessa kautta. Varsinkin alku oli ollu hyvä, joten Jukolan K-paikan kuninkuus häämöttää... Myös Mixi on kuntoutumassa, kun alkaa pikku hiljaa juoksukin vähän kulkea. Kuulemma Mixikin havittelee Jukolan aloitusta. Kaitsulle pitää kyllä saada lisää pitsaa ja sitä myöten vauhtia, muuten menee Jukolan paikka tiukalle... Tuntuu olevan pääsiäisen hyvä vire hiukan hakusassa, mutta Kaitsu on ennenkin tuupannut viime hetkellä uskomattoman suorituksen. Larski tulee näyttämään kyntensä Eukkorasteille, siellä onkin mukava verrata varsinkin viestissä osuusaikoja Jukola valintoja ajatellen. Tasaiselta näyttää, joten taitaa jäädä viimeiset valinnat Tornionlaakson rastipäiville, jossa varmaan suurin osa juoksee. Ja jotkut antaa varmaan samaan aikaan viimeisiä näyttöjä jossain muissa kisoissa.
Sitten on vielä varastossa juniorit ja ikämiehet. SM-mitalisteja molemmissa ikäryhmissä, joten eiköhän sieltäkin tuupata Jukolan ykköstiimiin. Varsinkin nuoruuden into on aina positiivista joukkueessa ja ei kai siitä kokemuksestakaan haittaa ole...
Ja lopuksi, en itsekään ole ihan huonossa kunnossa! :-)
Mielenkiintoista kaiken kaikkiaan...
10.05.2003 20:21, PTT plus
PTT:n reportteri pahoittelee ja pyytää anteeksi kaikilta, jotka olivat ehtineet viekata superkaksariin Pukema-Lakanen duon. Kaksikosta toinen, nimittäin Pukema, ei ole vielä kasvanut voittajan mittoihin (vieläkään), vaikka mies mainostaa omaa voittamisen halua!
Mies ei siis kestänyt ennakkosuosikin paineita, vaikka hän painotti ennen starttia, että mitä nyt jännittämään tämmöisiä piiiiikku kisoja...;)
Parhaiten miehen tilannetta kuvaa tapahtumat ennen kolmannnen osakilpailun lähtöä:
Pukema valittelee reisien lihasten kankeutta, johon Mix heittää kommentin, että kokeile yhtä akrobaattista venytysliikettä. No sanoista tekoihin tuumaillen Pukema tekee kuten Mixi sanoi... Sitten Mix kysyi, että joko olo tuntuu erilaiselta.
No tähän Pukema vastasi nöyränä, että kyllä se olo tuntuu erilaiselta kieltämättä, nimittäin se mikä oli äsken huosuissa on nyt niskassa!!!
No huh huh.. ei voi muuta sanoa.
09.05.2003 19:31, PTT extra
No huh huh, on taas Pukama jäänyt varjoon, mutta mies ei turhia puhu... niinpä, mutta tulokset puhuvat. Varokaa mies on tullut huipulle myös kesällä...
Ikos Pasin jäätyä sprintistä pois on Pukama nuossut ennakkosuosikiksi. Eka päivä vain tunnusteltiin, Pukama kommentoi vaisua aloitusta. Mutta vauhtia oli paikoitellen jopa nähtävissä, kuultiin Pukaman kommentoivan, että oli tuo nuorempi Lakanen aika kesy, mutta en viihtinyt enempää nöyryyttää miestä loppusuoralla.
Myös palkintorahat oli jo tänään jaettu, jos on vähäänkään uskomista Pukaman kommentteihin. Mies on nimittäin heti kärjen tuntumassa eka päivän jälkeen.
Että silleen meni spekulaatiot uusiksi!
09.05.2003 14:02, PTT
Kuoppa-Kellari on kovassa lyönnissä!
Lue E-coachin nettipvk jos et usko!
Vapa nosti kädet pystyyn.
Sprinnttisarjan ennakkosuosikit vaihtui kertaheitolla...
Kuoppa-Kellari vastaa syytöksiin tyynesti: Ne ovat aliarvioineet taitojani, täältä minä vielä tulen!
Lapualla painoi hieman jaloissa, siksi kaasua ei painettu aivan pohjaan, pitäähän sitä vähän pelivaraa jättää, Mixi ilakoi.
Nyt menee niin lujaa että napa rutisee... Kaitsulle kans, se mies on saanu pizzaa... Pukema on syrjäytetty jo kotiin jääväksi varamieheksi ja Harjua ei edes päästetä kotiin...?
08.05.2003 11:46, Presi...
Jaoston ...dentti oli tykittäny iltarsteillä silmiin pistävän kovaa. Toivottavasti kuntopiikki ei osu liian aikuseen...
Taitaa kilot vaan karista ja havut puista varista kun mies ei jalkojaan arista vaan löytää itsensä rastien parista.
Tämä ei ollut tarina Jarista, Karista, Arista, Larista eikä Sarista, älä siis ala marista vaan purista kättä ja ala turista!
Oliko kyse sitten Keijosta, Teijosta vai Veijosta kysy vaikka Meriteijosta...
07.05.2003 21:46, WM
Tuuppasin näin erätauon ratoksi ekojen iltarastien tulokset ja väliajat nettiin. Löytyy Iltarastit-osiosta.
07.05.2003 20:28, Protesti.
Nyt sinne on taas joku Eukkorasteilla ilmoittautunu H21B:hen palkintoja kerään! A-sarjan mies muttä palkintojen perässä vaan juoksemassa.
Hän on joku lappilainen kartoittaja, joka on niin kovassa kunnossa, ettei kehtaa ite sitä myöntää.
Jukolassa kuulema yömies... , että ratkasu osuuksilla...
07.05.2003 20:21, Aivan mahtavaa!
Mikon escortissa tykitetään sitten HIMiä tosi lujaa molempiin suuntiin ja siltä väliltä. Pönttö raikanee takakontissa!
Kantsii varmaan tuumailla laitetaanko Volvoon 5 ja Fordiin 3 vai neljä + neljä...
Joskus tuumailtua ja kokeiltua:
kannattaako istua paikat kipeänä paskassa...
:-)
07.05.2003 20:16, Synt___________
Minä en menis nyt 100% varmuuteen siitä että olen tekemässä treeniä Laajavuoressa keskiviikko aamuna...
07.05.2003 12:25, Diablo
Ens viikon Ponnen leirin ohjelmaa:
Ti 13.5.
Lähtö koulujen päätyttyä Pellosta Jyväskylään Volvolla. Kyytiin J-M, O-M, Jukka ja kuskina Veijo. Perillä Jyväskylässä myöhään illalla. Majoittuminen Antin tykönä.
Ke 14.5.
Aamulla reeni Laajavuoressa muilla paitsi Antilla, joka hikoilee tentissä. Puoliltapäivin siirtyminen majoitukseen Härkäniemen tuville (10km Mikkelistä). Toiseksi autoksi Mikon auto ja siihen kyytiin Mikon ja Antin lisäksi Hannu-Pekka ja Kai. Illalla reeni Mikkelin seudulla.
To 15.5.
Kaksi suunnistusreeniä+futis Mikkelin seudulla.
Pe 16.5.
Lari liittyy mukaan ryhmään. Suunnistusta ja varmaan futistakin luvassa. Mahdollisesti pistäydytään E-Coachin leirillä jossain harjoituksessa Anttolanhovissa.
La 17.5.
Eukkorastien henkilökohtainen kisa aamupäivällä. Iltapäivällä suunnistelua/futista jaksamisen mukaan.
Su 18.5.
Eukkoviesti. Miesten sarjaan (4-osuuksinen) ilmoitettu kaksi joukkuetta. Kisan jälkeen kotimatka. Varikkopysähdys Jyväskylässä.
Ruoat leirillä tehdään itse tai käydään jossain syömässä. Muut kulut menee Ponnen piikkiin. Lakanat mukaan.
Ja kaikki muistaa sen, että kun leiri alkaa niin ollaan täysin palautuneita. Silloin leirin hyvistä reeneistä saa parhaan hyödyn.
Näkemisiin ensi viikolla!