"Haukiselän silkkikankaalta ihmettelen hirvinaaraan puuhia Kontiovuoman utuisella vastarannalla. Tievojen rinteet ovat vapautuneet vangitsevasta lumipeitteestään ja houkuttavat juoksijan juoksemaan." Asevelvoitteen vuoksi tilapäisesti lahtelaistuneelle ratamestarille kotipaikkakunnan kirjeenvaihtajan sanat tuovat mieleen paljon hienoja muistoja. Olen saanut kunnian tutustua Haukiselän, Naalaston ja Karjalaisen tievoihin, rinnesupikoihin, sekä täysin edellä mainituista poikkeavaan Matalavaaraan.
Tornionlaakson Rastipäivät järjestetään tänä vuonna monien mielestä vähintään Suomen hienoimmassa suppamaastossa, Karjalaisentievoissa. Tutun Karjalaisen lisäksi on kartoitettu parikymmentä neliökilometriä vastaavanlaista herkkua. Lauantain pitkä matka juostaankin lähes kokonaan suunnistuksellisesti täysin neitseellisessä maatossa.
Pitkällä matkalla radat tarjoavat perinteisempää pitkän matkan suunnistusta kunnon pitkine rastiväleineen tulitikkuvälien taatessa riittävän rytmityksen. Maastopohja on äärimmäisen nopeaa ja vain suppien ja harjanteiden jyrkät reunat sekä haastavat rastinotot hidastavat juoksuvauhtia ratajuoksuun nähden.
Sunnuntain keskimatka on pyritty lyhentämään vanhaa pikamatkaa vastaavaksi rypistykseksi. Radat ovat teknisesti äärimmäisen haastavia, mutta vaativat silti kykyä rytmittää menoa pidempien reitinvalintavälien luukutuksesta todella tarkkoihin rastinottoihin käyräviidakossa.
Kartoitustyöhön käytin kahden syksyn verran aikaa. Peruskartan pohjalta syntynyt kartta on koejuoksijoiden ja oman mielipiteeni mukaan arvokisatasoinen. Viimeiset päivitykset kisakarttaan tehdään torstaina viikolla ennen kisoja. Kartoittajana minun tavoitteenani on ollut tehdä suunnistajien työ mahdollisimman helpoksi, ratamestarina tehtävä taasen on kutakuinkin päinvastaisesti ollut sarjojen vaatimat taitotasot huomioiden sopivien haasteiden luonti.
Kehuni kartasta ja radoista voi halutessaan laittaa itsekritiikin puutteeseen, sillä maasto on ainutlaatuisen hieno ja tarjoaa varmasti mahtavan elämyksen! Tervetuloa!
pääratamestari, kartoittaja
Olli-Markus Taivainen